Virolainen ruoka on maukasta

29.10.2010 - 11:08 / Kategoriat: Viro, hapugurk, härkäpapu, ruoka, seljanka

Jahimeehesnitsel on metsästäjänleike

Päeva praad eli päivän annos on edullinen

Lauantaina Tallinnassa oli puistoissa lumen rippeitä ja heti kaupungin jälkeen maa oli aivan valkoisena. Lumi hämmästytti, yleensähän sitä on ensin Suomessa. Lumipeite jatkui lähes hiihtokelinä 70 kilometriä Via Balticaa etelään, ohitse legendaarisen Ruut 66 baarin. Paikka on nimetty sen mukaan, että Tallinnasta on 66 kilometriä tuohon Märjamaan tienristeykseen. Baari, kahvila on pellillä katettu pieni rakennus, jossa toisella puolella näyttää olevan iltaisin disco. Ruoka kahvilassa on ihan kelpoa, tuoretta paistettua kuhaa on lähes joka päivä listalla ja se on todella tuoretta, kalastajien aamulla tuomaa. Joskus ihmetytti kalaa tilatessa, että mitähän pitäisi vastata, kun myyjä kysyy:” Terve kala?”. Vaikka olin kuullut sanonnan merkityksen, olin niin ällistynyt, etten osannut vastata mitään. Myyjä kysyi sitten matkaseuralta, että mitähän tämä toinen rouva oikein ottaa: ” Terve kala vai pool?”. No selvisihän sitä siitäkin, viron kielen sana ”terve” tarkoittaa ”koko, kokonainen” eli "koko kala vai puolikas".

Muita suosikkejani kahvilassa ovat ”seljanka”, paksu lihavihanneskeitto ja ”kiluleib” eli voileipä, jonka päällä on suolattuja kilohailin fileitä. Seljanka on hinnaltaan kahden euron paikkeilla ja siinä on kinkkua, makkaraa, vihanneksia, sipulia, suolakurkkua, oliivin viipaleita ja päällä lusikallinen smetanaa, jonka voi toki pyytää jättämään pois. Joku on joskus todennut, että sitä ”aletaan keittää tammikuussa ja lisätään päivän jäljelle jääneet ainekset soppaan”. Ehkei se nyt koko totuus ole, mutta ihan viisas tapa käyttää ne ylimääräiset jäljelle jäävät ainekset. Virossa annokset, ja lautaset, ovat yleensä pienempiä kuin Suomessa, oikeastaan normaalikokoisia. Meillähän uudet lautaset ovat usein niin suuria, että eivät mahdu tiskikoneeseen.

Perinteinen virolainen ruoka on mm. ”soolauba” eli suolainen, keitetty härkäpapu, jota kuuluu syödä oluen kanssa. Pärnun torilla keskustelin kerran vanhan virolaisrouvan kanssa, hän oli kahdeksankymmenen vuoden ikäinen, tästä härkäpavusta ja hän kertoi tavasta. Hän osti tuoreita härkäpapuja ja kertoi sitten menevänsä ostamaan oluen ja nauttivansa sitten tästä kesäisestä herkusta. Ravintoloiden ja krouvien, ”körts”, ruokalistoilla näkee usein joko alkuruokana tai pikkusuolaisena tällaisen ”soolauba” annoksen.

Virolaisia herkkuja ovat suolakurkut ja hapankaali ja erityisesti niiden ensimmäiset erät. Ihmiset saattavat jonottaa torilla tiskin edessä, jossa on myytävänä kesän ensimmäisiä suolakurkkuja, ”hapugurk”, maitohappokäymisellä valmistuneita. Myynnissä on ”värske hapugurk” eli tuoretta suolakurkkua joko päivän, kahden tai kolmen ikäisenä myytävää rapeaa kurkkua. Samoin hapankaalia on myytävänä tuoreena eli se ei ole vielä ehtinyt valmistua, vaan on tuoretta ja rapeaa vielä. Maitohappokäymisellä valmistetut tuotteethan ovat terveellisiä ja niissä ei ole muita lisäaineita kuin suolaa.

Virolaisittain ehkä arkipäiväistä, mutta todellista herkkua on myös tattari, kokonaiset tattariryynit ruoan lisukkeena, riisin sijaan. Tattaria on helppo maustaa monin tavoin ja sitä saa kaupasta yleensä valmiina keittopussina, samoin kuin riisiä. Toisaalta vähän turhaa pakkaamista, mutta helppokäyttöistä, laitetaan tattaripussi kiehuvaan veteen ja leikataan kulmasta auki kypsänä. Toinen vastaava erinomainen kokoviljatuote on kokonainen ohrasuurimo. Virossa suurimoita ja jauhoja on saatavana pienten myllyjen valmistamina ja pakkaamina ja lieneekö osittain siinä syy, minkä vuoksi ne ovat niin maukkaita.

Virossa ei jouluruokana ole kinkku, vaan verimakkara. Tallinnassa saattaa ehkä turistiruokapaikoissa olla joulun maissa kinkkuakin, mutta lähes kaikki paikat tarjoavat verimakkaraa, joka meillä on tullut erityisen tutuksi tamperelaisena mustana makkarana. Kokonaisia kinkkuja näkee pitkin vuotta lihakaupoissa, ei siis suurissa marketeissa, joista me suomalaiset olemme tottuneet lihaa ostamaan. Virolaiset ostavat mielellään lihan ja kalan niille tarkoitetuista myymälöistä, jotka sijaitsevat yleensä torien yhteydessä olevissa kauppahalleissa. Virolaiset itse sanovat, että he ostavat lihan ”turulta” eli torilta. Tätä asiaa ihmettelin pitkään, että minä en ainakaan ole torilla nähnyt mitään lihaa myynnissä enkä kyllä ostaisikaan sieltä. Lopulta sitten tajusin, että ”turulta” tarkoittaa sitä torin yhteydessä olevaa kauppahallia myös.

Makean ja leivonnaisten ystävälle Viro on taivas! Pullaa syödään aina kahvin kanssa ja hiemankin juhlallisemmassa tilanteessa on tarjolla ”kookia” eli kakkua tai leivoksia. Pärnun suuren liettualaisen marketin leivos- ja täytekakkutiski on 16 metriä pitkä, mittasin sen kerran askelilla. Ja tiski on aivan unelman kaunis, konditoriatuotteet on taidolla tehty ja oikeista kunnon raaka-aineista, ei siis mistään kevytversioista, tosin niitä ei Virossa vielä paljoa olekaan.

2 kommenttia kommentoi

Säästyttiin omenaurakalta tänä vuonna

11.10.2010 - 16:13 / Kategoriat: Viro, luomu, omena, omenamehu, puutarha, tyrni

Nämä puut ovat puutarhan nuorempaa osaa

Tänä vuonna omenia ei tullut kuin muutama kilo tavanomaisten satojen kilojen sadon sijaan. Puutarhassamme on useita kymmeniä omenapuita, joista osa taitaa olla jo sadan vuoden ikäisiä. Joka syksyinen omenan mehustamisurakka työllistää talon väen yleensä useammaksi viikonlopuksi. Omenia kerätään ämpäreillä ja kuljetetaan kottikärryillä pihan mehustamispisteeseen. Mehustaminen tehdään itse omilla välineillä - suuria raastemyllyjä ja puristimia löytyy yleensäkin maaseudulla virolaisista taloista. Meidän omenan mehustamiskalustomme on peritty edelliseltä omistajalta. Suuri raastemylly käy hyvin myös kaalin raastamiseen hapankaalia varten - tai mitä nyt tarvitsee raastaa suuremmassa mittakaavassa.

Mehustamista varten meillä on virolainen iso sähkömylly, jolla omenat jauhetaan ensin raasteeksi. Mittayksikkönä on silloin ämpäri. Jauhamisen jälkeen ämpärillinen omenaraastetta levitetään kankaalle, josta kääritään tuollainen 40x40x5 cm kokoinen paketti - yhdestä raasteämpäristä tulee suurinpiirtein kaksi raastenyyttiä. Paketti laitetaan sitten omenaprässin aaltolevylle ja näitä levy-nyytti kerroksia - aaltolevyt ristikkäin- mahtuu seitsemän kappaletta kierrettävään prässiin. Prässi on kuin ruuvipuristin ja ensimmäisenä ennen omenakerroksia on paksu metallilevyllä vahvistettu kaksinkertainen lauta. Puristettaessa mehu valuu alimmaisena olevaan metalliseen kaukaloon ja siitä edelleen kaatonokkaa pitkin ämpäriin.

Yhdestä puristuskerrasta saa toista kymmentä litraa paksua ja sokerista mehua. Virolaiset saattavat jättää omenien jalostuksen tähän vaiheeseen ja antavat mehun käydä. Mehusta tulee luomusiideriä muutamassa päivässä ja pidemmän ajan kuluessa omenaviiniä. Luomusiideri voisi olla kokeilemisen arvoista, antaa ihan tarkoituksella mehun käydä, se nimittäin käy ihan sellaisenaan, mitään hiivaa siihen ei tarvita.

Jos kuitenkin haluaa säilyvää mehua, se on syytä heti pakastaa tai kuumentaa. Kuumennettu - pastöroitu - mehu pullotetaan kuumiin pulloihin ja joko kumikorkit tai muu umpioon vetäytyvä korkki päälle. Mehu on lisäaineeton luomutuote, joka säilyy seuraavaan vuoteen saakka hyvin.

Talviomenia - säilyvät koko talven

Omenamehu on käyttökelpoista sellaisenaan tai laimennettuna. Siitä saa erinomaista 'talvimehua' kuumennettuna ja vielä kun siihen lisää 'talvimausteita' eli kanelia, inkivääriä, neilikkaa tai kardemummaa. Ruoanlaitossa olen käyttänyt mehua paljonkin, possun lihan kanssa omenamehu on mainio yhdistelmä. Mehua voi yhdistää johonkin toiseen mehuun, vaikka porkkanamehuun tai mustamarja-aroniamehuun. Aroniamehu on sellaisenaan hieman karvaan makuista, mutta yhdistettynä omenamehuun siitä tulee mukavan raikas ja hedelmäinen. Tyrnin voimakasta makua voi taittaa omenamehulla ja omenamehusta saa hyvän pohjan monille jälkiruoille. Minttuhyytelön pohjana voi käyttää omenamehua - silputtua minttua, omenamehua, sokeria ja haluttaessa hyytelöimisainetta. Omenamehulla on loputon määrä käyttökohteita joka aamuisen vitamiiniannoksen nauttimisen lisäksi.

0 kommenttia kommentoi

Kesä se mennä hujahti ohi

14.09.2010 - 17:23 / Kategoriat: Estonia, Viro, kissa, luomu, mustamarja-aronia, puutarha, tomaatin kasvatus, tomaatti, tyrni, ulkosuomalainen

Kesä se mennä hujahti ohi

Tänä syksynä voi salaa itseltäänkin huokaista, kun selviää sadonkorjuusta helpolla: omenia tuli tuskin lainkaan, keltaista luumukirsikkaa kourallinen, kurkut ja kurpitsat kasvoivat ja lopettivat kasvunsa ilman suurempaa satoa, porkkanat kasvoivat täysin luomuina koko kesän – en ehtinyt kunnolla harventaa ja kitkeä porkkanapenkkiä.

Useiden vuosien kokeilujen jälkeen olen ajatellut siirtyä vähän helppohoitoisempiin vihanneksiin. Parsat ovat oiva esimerkki siitä. Niitä on kaikesta epäonnesta huolimatta toistakymmentä jäljellä. Keväällä tutkailin maasta nousevia pieniä parsannuppuja ja ajattelin, että kitken ja kunnostan parsapenkin sitten, kun ne ovat kasvaneet vähän isommiksi. No kasvoivathan ne, mutta niin kasvoivat niitä ympäröivät rikkaruohotkin. Lopulta oli paras niittää viikatteella koko parsapenkki matalaksi, rikkaruohot olivat niin suuria, että jos niitä olisi juurineen maasta kiskonut, olisi multa ja parsat tulleet mukana. Nyt syksyllä parsat olivat tehneet sievät varret ja odottelevat ensi kevättä, silloin niistä pitäisi voida korjata ensimmäinen sato.

Toinen mukava helppohoitoinen kasvi on maa-artisokka. Istutin keväällä kilon verran mukuloita maahan ja nyt maa-artisokka penkki on komeasti täynnä parin metrin mittaisia keltaisena kukkivia varsia. Yhdestä varresta saa noin kilon maa-artisokkaa ja tämä sillä varauksella, että myyrät eivät ole löytäneet niitä. Mökillä on runsaasti kontiaisia, maamyyriä, jotka tekevät kekojaan puutarhaan, mutta ne eivät yleensä mene kasvimaille, siellä tuhojaan tekevät vesimyyrät ja peltomyyrät. Tosin paikallinen pöllö- ja huuhkajakanta on sen verran runsas, että se pitää pienet jyrsijät helposti loitolla ja sama saalis kelpaa myös ketuille, joita ajoittain käyskentelee pihassa. Miska-kissakin pyydystää myyriä, vaikka kissat eivät syö niitä, mutta ravintoketjussa lienee silloin varis seuraavana hyödyntäjänä.

Muita monivuotisia kasveja kasvimaallani ovat raparperi ja piparjuuri. Niiden hoito on aika helppoa, keväällä rannasta levää ja nurmikon leikkuun jäljiltä kasat silppua juurille. Ja ne vaan kasvavat itsekseen, ei tarvitse kuin hakea syötävää. Tosin nekin kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen joidenkin vuosien välein tai vaikka kymmenen vuoden välein.

Lopultakin sain timjamin, viroksi ”liivatee” eli hiekkatie, kasvamaan. Istutin yhden taimen ison kiven koloon, johon hain sangollisen hiekkaa rannasta ja siinä se on levinnyt kesän aikana. Timjami ei kasva mustassa, raskaassa multamaassa kunnolla vaan virolaisen nimensä mukaisesti hiekassa.

Kirsikkatomaatti Pokusa - puolalainen

Pihvitomaatti Cuor di Buo - härän sydän

Raidallinen Tigerella - italialainen

Tämän kesän suosikkini olivat tomaatit, istutin keväällä avomaalle neljää erilaista tomaattilajiketta. Pärnun torilta ostin siperialaistomaatin taimia ja Siperia oli opettanut niitä, tekivät hedelmät aivan maan rajaan, siitä pakkanen ei niitä niin helposti palelluttaisi. Muut lajikkeet kasvatin siemenistä saakka itse ja istutin taimina maahan. Kaksi italialaista tomaattia, Cuor di Buo eli härän sydän ja Tigerella. Cuor di Buo on suuri pihvitomaatti ja aivan erinomainen salaattitomaatti, toinen italialainen Tigerella on vihreä-punaraidallinen ja nähtävästi kotoisin Sardiniasta. Lisäksi kasvatin puolalaista Pokusa - kirsikkatomaattia , joka teki mahtavat tertut tomaatteja, kuin viinirypäleterttuja. Elokuun alkupuolelta asti niitä on syöty muutama kymmenen kiloa ja nyt keräsin viimeiset pois pensaista, ovat siis pensastomaatteja, ja vihreää tomaattia on parikymmentä kiloa. Vihreästä tomaatista teen erilaisia kivoja säilykkeitä ja chutneyn tapaista tomaattihilloa.

Loppusyksyn marjoja meillä ovat mm. mustamarja-aronia ja tyrni. Niiden kanssa kävi nyt vähän niin ja näin – parista kymmenestä litrasta aroniaa tein höyrymehua ja viime viikonloppuna piti kerätä loput tyrnit. Tyrnipellossa meillä on useampaa lajiketta, joista osa kypsyy jo elokuun loppupuolella ja osa vasta syyskuun puolessa välissä. Tyrnin taimet on ostettu neljä vuotta sitten ja ne on istutettu kauniisti riveihin peltotilkulle keskelle tonttia ja ruoho on leikattu siististi pensaiden juurelta. Tyrnit eivät kärsi oikeastaan mistään muusta kuin juurella rehottavasta heinästä, joten lopultakin tuli hankittua istuttava ruohonleikkuri, leikattavaa nurmikkoa on noin hehtaari.

Niin, niitten tyrnien kanssa kävi sitten niin, että ei tarvitse kerätä eikä tehdä tyrnimehua eikä tyrnihilloa tänä vuonna, ne oli nimittäin varastettu syyskuun alkupuolella. Olin perjantaina 11. syyskuuta myöhään yöllä perillä Merilässä ja menin heti keskellä yötä otsalampun kanssa katsastamaan tyrnipeltoa. Olin aika ällistynyt, että miten siellä ei ole mitään, oksat näyttävät ihan tyhjiltä, ovatkohan linnut syöneet. No, katsotaan sitten aamulla valoisaan aikaan, ajattelin.

Aamulla menimme pellolle eikä näkynyt kirkkaan keltaisia kauniita tyrnin oksia, kaikki marjat olivat hävinneet! Tutkimme peltoa ja löysimme parin pensaan alaoksista vielä 10 litraa marjoja. Kaikki muut pensaat olivat tyhjiä - pensaiden ympärille oli muokkautuneet kunnon urat ja oksat oli riivitty terävällä tyrnin ”poimintakoneella”, lehdet olivat silpoutuneet ja oksista oli lähtenyt kuorta. Oksia oli katkottu ja taitettu latvaoksia kasvamaan alaspäin, valmiiksi ensi vuotta varten. Ei olleet linnut olleet asialla, iso pitäisi sellaisen linnun olla, jonka alla sitkeät oksat katkeaisivat ja isot jalatkin sillä pitäisi olla, jotta sellaiset urat saa tehdyksi pensaan ympärille.

Kaiken aikaa isäntä on ollut paikalla, hän on tehnyt tietokoneella etätyötään. Talosta ei näe suoraan pellolle ja isäntä on käynyt välillä kaupungissa kaupassa tai metsässä poimimassa sieniä. Isommallakin joukolla on mennyt useampi tunti sadan tyrnilitran poimimiseen.

Kukaan ei voi edes yrittää selittää, että luuli, etteivät ne kuulu kenellekään tai että ”ei ne niitä itse kerää”. Tyrnien ympäriltä nurmikko on siististi leikattu ja parikymmentä litraa tyrniä olimme jo ehtineet poimia. Kyseessä on siis ihan selkeä varkaus ja virolaisen mittapuun mukaan muutaman kuukausipalkan arvoinen.

Olimme sitten Tahkurannan kunnantalolla asioilla ja myös kunnanjohtajan eli ”vallavanemman”, kunnan vanhimman, kanssa puheissa. Kunnan edustajat opastivat rakentamaan aidan tyrnipellon ympärille ja laittamaan kameravalvonnan ja olivat kovasti ymmärtäväisiä. Käynti kunnassa oli tarpeen mm. sen vuoksi, että neuvoteltiin asiasta, voivatko naapurin kesämökkiläiset käyttää meidän tontin läpi menevää polkua, tyrnipellon vierestä. Sitä he ovat aiemmin käyttäneet ja eikä se ole mitenkään haitannut. Mutta nyt asia saattaakin muuttua, miksi pitää meidän tontin läpi kulkea, muutkaan eivät anna kulkea tonttiensa läpi ja ne varastetut tyrnit – sen vuoksi hankimme kesämökeiltä tulevan polun porttiin lukon.

Nuorempi poikamme Juuso osaa rakentaa hienot valvontasysteemit pellolle ja ensi kesänä niitä ei sitten enää varasteta, voisikohan aitaan kytkeä myös sähköpaimenen vai olisiko se liioittelua tai jotenkin rangaistavaa?

0 kommenttia kommentoi

Virolaiskissa Miska /

29.06.2010 - 14:47 / Kategoriat: Estonia, Viro, kissa, matkustaminen, ulkosuomalainen

Miska tarkkailemassa maailmaa - onkohan isäntäväki laittanut kotiarestiin?

Viron mökille Pärnuun kulkee mukana kissa nimeltä Miska. Miska on musta ja pitkäkarvainen ja olemme päätelleet sen olevan siperialaiskissojen rotua. Tuo rotukissamääritys saattaisi pitää paikkansa sen vuoksi, että kissalla on pitkäkarvainen turkki ja toisekseen sen vuoksi, että kissa on kova tappelemaan.

Kissan tai koiran kanssa matkustaminen on varsin helppoa Suomen ja Viron välillä. Lemmikillä tulee olla EU:n lemmikkieläinpassi, johon on merkitty eläimen mikrosirun tunnistetiedot ja rokotukset. Miskalla on virolainen EU - eläinpassi, onhan se virolaista alkuperää. Laivamatkat sujuvat helposti, koska matkan ajan lemmikit saavat olla autossa. Jossakin vaiheessa satamassa lippujen tarkastuksessa annettiin autoon ripustettava eläimen kuva - lienee joskus ollut autokannella haukkumista ja sähinää autoissa, kun kissat ja koirat ovat olleet vierekkäin.

Kissa on pelotellut kaikki kylän koirat pois reviiriltään. Muutaman kuukauden ikäisenä kissa ajoi nyrkkeilyottein - kuin konsanaan Cassius Clay - naapurin Rocky-nimisen bokserin pois pihasta. Viroon tuli vasta 2009 laki koirien kytkettynä pitämisestä, joten aiemmin ne vaeltelivat vapaasti pitkin kylää. Meidän pihamme läpi kulki neljä koiraa omalla tarkastuslenkillään, aamulla naapurin hurja Frank-koira, yhdentoista aikaan meni vanha Shetlannin paimenkoira talon ohi, kolmelta suuri takkuinen sekarotuinen ja viiden maissa Venäjän susikoiraa muistuttava takkuturkki. Koirien nimetkin ovat nykyaikaa tuolla seudulla, ei ole enää Mustia tai Pepiä vaan kylässä on Frank-niminen koira, joka on saanut nimensä siitä, että se on syntynyt samana päivänä kuin rockmuusikko Frank Zappa on kuollut. Sitten olivat saksanpaimenkoirat Sony ja Cher sekä naapurin Rocky-bokseri.

Naapurihuvilan Mustanaamio-kissa käy joka päivä tervehtimässä meidän Miska-kissaa. Mustanaamio on narttu ja Miska ehti tehdä pennut sen kanssa ennen kuin se leikattiin. Yksi pentu on jätetty perheeseen emon lisäksi ja se muistuttaa erehdyttävästi Miskaa. Tämä pentu, täysikasvuinen kissa jo, kulkee emonsa mukana ja käy kylässä meillä.

Muut kissat Miska ajaa pois reviiriltään, mutta tämän ’oman perheensä’ se antaa tulla pihalle saakka – ei kuitenkaan sisälle. Kissat viettävät usein öitään pihapiirissämme ja aamulla jonkun tullessa ulos ne sitten hypähtävät äkkiä pakoon, toinen traktorista ja toinen autosta, jonka ikkuna on jäänyt raolleen. Sieltä suojasta on mukava yön aikana ilkkua pihalla kuljeksivaa kettua. Ketulla oli pesä ja neljä pentua viime kesänä parin sadan metrin päässä talosta. Ja Miska ei mitenkään ymmärtänyt, miksi kettu ei häipynyt sen reviiriltä, vaikka se joka päivä kävi kettua hätyyttämässä ja suuret koiratkin olivat uskoneet kissaa.

Miska-kissalla on tapana koputtaa oveen, kun se haluaa sisälle. Öiseen aikaan sitä ei kukaan kuule, joten kissa käyttää tehokkaampaa keinoa: vauhdilla kun hyppää peltiselle ikkunalaudalle, niin kyllä se isäntäväki siihen rämähdykseen herää. Ulkona valkoisessa rapatussa seinässä on pieniä kuraisia tassunjälkiä merkkinä tästä suorituksesta.

Muutamia kertoja olen pelästynyt yöllä tällaista kovaa meteliä. Ensin luulin, että kissa on ulkona ja pitää mennä avaamaan ovi. No kissa olikin sisällä! Mutta naapurin Mustanaamiohan se ikkunalaudalla taiteili, oli opetellut saman tavan ja yritti päästä Miska-kissaa tapaamaan.

Tänä kesänä näistä naapureiden kissoista on tullut varsinainen riesa: oma kissa ei käy merkkailemassa paikkoja, mutta naapurin kissat yrittävät sitä tarmokkaammin päästä perimmäiseen huoneeseen saakka. Melkoiset kissankarvakasat ovat sitten milloin missäkin jäljellä yhteenotoista Miskan ja liian tunkeilevaisten naapurien välillä.

Naapurien kissat ovat talven aikana ottaneet reviirikseen mökin ja nyt kun Miska-kissa on palannut, rajat ovatkin vähän epäselvät. Saa nähdä, miten tilanne kehittyy syksyyn mennessä.

Olen ajatellut tehdä ikkunaan kissalle kissaluukun, Miska voisi kulkea omia aikojaan sisälle ja ulos. Ihan hyvä ajatus, kunnes tulin ajatelleeksi, että sieltä kissaluukusta arvattavasti virtaisi puolet kylän kissoista sisälle! Voihan sitä edelleen nousta yöllä avaamaan oven Miskalle.

4 kommenttia kommentoi

Voiko omalla autolla ajaa Virossa?

06.05.2010 - 16:10 / Kategoriat: Estonia, Tallinna, Viro, matkustaminen, ulkosuomalainen

Takaisin tullessa oikaisin Viru aukiolta Tallinnan Vanhan kaupungin läpi satamaan

Vappua tuli vietettyä Merilässä, Pärnun lähettyvillä. Usein minulta kysytään, että eikö Virossa ole vaarallista matkustaa tai ajaa omalla autolla. Tähän voin vastata heti, että ei ole vaarallista, mutta on syytä ottaa huomioon joitakin asioita, ei kaikki toimi samoin kuin meillä. Ja olihan vielä kymmenisen vuotta sitten jonkinlaista lieveilmiötä enemmän kuin nykyään, uusi itsenäinen valtio ei ollut vielä niin ”organisoitunut” kuin se on nyt.

Lähdin Tallinkin Starilla päivällä ja olin kahden tunnin kuluttua Tallinnassa. Menin taksilla bussiasemalle, josta lähtee Pärnun bussi. Lueskelin Tallinna-opasta bussissa ja huomasin, että raitiolinja 2 kulkee Mere Puiesteetä pitkin bussiaseman lähistölle Lastekodulle, miksen ole huomannut sitä käyttää.

Taksi laivaterminaalista bussiasemalle maksaa noin kuusi euroa. Tallinnassa on kovalla kädellä alettu siivota taksien toimintaa viime vuonna ja se näyttää tuottaneen tulosta. Taksien ikkunoissa on kyltit, joissa lukee, että matkustaja on velvollinen maksamaan vain taksamittarin mukaisen matkan. Jos matkustaja epäilee, että maksu on liian suuri, hänen pitää pyytää kuitti ja ilmoittaa asiasta taksien lupakeskukseen. Ja jos kuljettaja kieltäytyy kirjoittamasta kuittia, maksua ei tarvitse maksaa. Taksien taksat ovat myös auton ikkunassa näkyvissä. Edelleen kuitenkin joitakin hämäräperäisiä yrittäjiä toimii taksiliikenteessä ja heidän taksansa voivat olla moninkertaiset normaaliin verrattuna. Hyvä keino on aina etukäteen katsoa, minkä yrityksen taksia on valitsemassa ja katsoa onko taksin ikkunassa hintatiedot esillä ja ovatko hinnat ja etenkin aloitusmaksut oppaissa kerrottujen tietojen mukaisia. Matkan hinnan kysyminen etukäteen on kaikkialla maailmassa hyvin toimiva tapa. Satamaterminaalin uloskäynnin edessä saattaa olla hämäräperäisten taksien kuljettajia tarjoamassa kyytiä ja näyttävät he joskus onnistuvan, koska heitä siellä näkee.

Itselläni ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa taksien kanssa, kun olen valinnut taksin oppaista lukemieni ohjeiden mukaan. Ja kun muistaa tervehtiä ja kiittää vironkielellä, on palvelu aina hyvää kaikkine toivotuksineen.

Tien varret olivat täynnä sinivuokkoja ja valkovuokkoja ja jo joitakin pieniä kevätesikoita. Viikon kuluttua kevätesikoita on keltaisenaan teiden varsilla.

Matka Tallinnasta Pärnuun kestää tunnin ja kolme varttia bussilla. Bussit ovat aivan normaaleja, samantasoisia kuin meilläkin. Matkan aikana voi vielä hyvin nukkua toista tuntia, meno Via Balticalla on niin tasaista. Via Baltica on hyvässä kunnossa, se on muutama vuosi sitten kunnostettu ja maasto on tasaista lähes koko matkan eikä tiessä montaa mutkaakaan ole. Etusija bussiin menijöistä on niillä, jotka ovat ostaneet matkalipun etukäteen, lippuun on merkitty myös istumapaikka. Lipun hinta on sama ostaa sen sitten kuljettajalta tai etukäteen lipunmyynnistä. Viron kielellä ostetaan sitten ”piletti” ja se maksaa 90 – 125 kruunua, 6 – 8,2 euroa eli huomattavasti vähemmän kuin meillä, matkaa on noin 125 kilometriä. Lippujen hinnat ovat muuten laskeneet edellisestä vuodesta kymmenisen prosenttia.

Omalla autolla ajaminen ei ole mitenkään vaikeaa Virossa. Liikenne on siellä jonkin verran joustavampaa kuin meillä, tosin oikealta puolelta ohittavia saa varoa. Yleensä ne oikealta ohittavat ovat latvialaisia suuria autoja, lätit ajavat aivan omalla tavallaan eivätkä aina noudata liikennesääntöjä. Nopeusrajoituksia on syytä noudattaa tarkoin Virossa, sakot voivat olla meikäläisittäinkin tähtitieteellisiä ja ne ovat kaikille samat, tuloja ei sakkoa määrättäessä katsota, ainoastaan rikkeen suuruutta tai ylinopeuden määrää. Liikenne on huomattavasti siistiytynyt kolmen vuoden takaisesta, jolloin meno oli ajoittain aika hurjaa ja erityisesti suomalaiset lättien ohella ajoivat jatkuvasti ylinopeutta. Tuolloin kolme vuotta sitten aloitettiin tiukka liikennevalvonta ja rangaistuksia kiristettiin melkoisesti, ensimmäisen vuoden sakkojen korotus kun ei tehonnut, niin sakkoja kymmenkertaistettiin toisena vuotena.

Virossa jalankulkija on sitten todella ”kingi”, aina annetaan tilaa ja pysähdytään tarpeeksi kauas suojatiestä. Tämän huomaa ajoittain tässä Etelärannassakin, suojatien eteen pysähtynyt auto on eteläisestä naapurimaasta. Tuolloin kolme vuotta sitten aloitettuun liikenteen valistuskampanjaan kuului myös jalankulkijoiden oikeuksien kunnioittaminen ja se on jäänyt hyvin mieliin ja juurtunut nyt tavaksi.

Tämän vuoden liikennevalistuskampanja näyttää olevan rautatieylikäytävien varominen: teiden varsilla on suuria tauluja, joissa kehotetaan päästämään juna ensin ohitse. Virossa on suhteellisen paljon rautateiden risteysonnettomuuksia, rautateiden ylikulkuja ei yleensä ole vaan samassa tasossa maantien kanssa olevia risteyksiä.

Tallinnasta pääsee myös junalla Pärnuun, tosin vain kaksi kertaa päivässä. Viron itsenäistyttyä rautatiet yksityistettiin, mutta näiden yksityisten yritysten mentyä konkurssiin rautatiet siirtyivät takaisin valtion omistukseen. Mielenkiintoista on nyt seurata Tallinnasta Berliiniin kulkevan nopean junayhteyden rakentamisesta virinnyttä keskustelua, joka sai taas uutta puhtia taannoisen tuhkapilviongelman takia.

Cross stiching on the sky - ristipistoja taivaalla. Lentokoneiden vanoja näkyy kymmenittäin, Suomeen tulevia koneita.

5 kommenttia kommentoi

Kevään ensimmäinen matka Merilään

16.04.2010 - 14:21 / Kategoriat: Estonia, Viro, kevätkello, kotieläimiä, luomu, puutarha, ulkosuomalainen

Merilä

Pääsiäisenä olin ensimmäisen kerran tämän vuoden puolella Merilässä, Pärnun lähistöllä sijaitsevalla kesäpaikallamme. Vietin seuraavan viikon lomaa siellä ja palasin vasta sunnuntai-iltana. Lähdimme matkaan pitkänä perjantaina iltapäivällä.

Matkaseurue hiljenee matkan loppua kohden. Viron ensimmäisen presidentin Konstantin Pätsin syntymäkodin muistomerkin nurmikko on yhtä järveä, mitähän on mökillä, puolen kilometrin päässä? Tie on melkoisilla urilla, mutta hyvin pääsee ajamaan, maa on vielä jäässä. Ensimmäisenä kiiltelee auton valoissa puutarhan eteläpuoli, joka on yhtä lammikkoa! Portaiden eteen pääsee kuitenkin hyvin ajamaan.

Mökissä ei ole talvella lämmitystä antiikkisten sähköjohtojen takia, tänä vuonna taloon tulee uusi sähkökaapeli ja siinä vaiheessa uusitaan muutkin sähköt. Vanha tukeva sähkökaappi sijaitsee vintissä ja oikeiden nappien painamiseen saa käyttää voimia, että ne menevät pohjaan. Tuosta mittarista kuulemma pystyisi huijaamaan sähköä, sitä on aikanaan osattu kiertää vähän vastapäiväänkin, kertoi mittarinlukija viime kesänä.

Otsalamppu on heti ovesta oikealla, ylhäällä naulassa. Lampun valossa kipaisen vinttiin kytkemään sähköt.

Sisällä on kohtuullisen siistiä, hiiret eivät pahemmin ole mellastaneet. Ainoa syötävä, saippuoiden lisäksi, oli seinälle ripustettu pellavan siemenkodista tehty kranssi ja se on kelvannut. Samassa naulassa roikkuivat kiikarit ja niiden kotelo, jostain syystä kiikarin hihna on syöty ja kiikarin kotelo on lattialla - ja sinne on ladottu ne syödyt siemenkodat! Muu vahinko on sitä joka vuotuista - hypitty ympäri taloa ja jätetty jälkiä. Chilin ripottelu on auttanut jonkin verran - ripottelin syksyllä chiliä pöydille, jotteivät ne hiiret tanssisi pöydille. Voi olla, että täkäläiset hiiret ovat ennemminkin ihastuneet chiliin, kuin välttäneet sitä.

Kurki- ja joutsenauroja virtaa tuhansittain kohti pohjoista, yhden päivän aikana yli 10.000 yksilöä. Kattohaikaroita ja harmaahaikaroita lentää pienemmissä auroissa ylitse, samoin kaikenlaisia suurempia vesilintuja. Rantaan on kokoontunut parisensataa joutsenta ”kokoontumisajoihin” ennen matkaa pohjoisempaan. Pärnunlahden alueella saattaa keväisin kokoontua kymmeniä tuhansia joutsenia.

Yhtenä tähtikirkkaana pimeänä myöhäisenä iltana kävin hakemassa kissan sisälle ja jostain mustasta pimeydestä kuului kumea kummitusmainen ”Huu”, luullakseni sarvipöllö. Västäräkit muuttivat viikolla, kiuruja ja peipposia oli paikalla jo alkuviikosta. Tiltaltti kuului jostakin lähistöltä.

Toiseksi viimeisenä aamuna mennessäni ulos näin kotkan leijailevan suoraan yläpuolella. Mietin muutamaan kertaan hakeako kamera vai, mutta jäin kuitenkin katsomaan tuota uljasta näkyä, joka olisi ehtinyt kadota kameran hakemisen aikana. Kissa on sen verran viisas, että se yleensä huomaa kotkan ajoissa eikä suostu tulemaan silloin ulos.

Kevätkellot kukkivat

Ensimmäistä kertaa elämässäni valutin vaahteran mahlaa. Kymmenen millin pora ja mehumaijan letku sekä tyhjä vesikanisteri varusteina sitä kertyi parisenkymmentä litraa. Mahlan siirapiksi keittäminen vie aikaa, mutta lämmittämällä puuhellan ja pitämällä siinä muutaman tunnin tulta, koko talo lämpiää samalla näillä nerokkailla virolaisilla lämmitysratkaisuilla. Puuhellalla ruoan valmistaminen on myös ihan oma taitolajinsa, sillä tehdään ennemminkin slow foodia kuin pikaruokaa ja tuloksena on maukasta, haudutettua, lämmöllä ja hartaudella valmistettua ruokaa!

Naapurimme Ossi, joka on myös meidän talonmiehemme, oli ottanut syksyllä viisi kanaa ja kukon, nyt niitä kanoja oli jo 15. Talven aikana oli tullut toinen kukko sekä kahdeksan kanaa lisää, siis näiden alkuperäisten kanojen jälkeläisiä. Kanat ovat samanlaisia kuin muutkin kotieläimet, kerääntyvät heti isäntänsä ympärille pyytämään ruokaa. Syksyllä Ossi oli hankkinut myös viisi vuohta, jotka olivat lisääntyneet talven aikana viidellä pikkukilillä. Lainaisikohan Ossi niitä vuohia ja kilejä meidän pihalle, luomuruohonleikkuriksi ja pojanpojan ihailtavaksi ja ennen kaikkea haluaisin itse ihailla ja hoitaa noita eläimiä, vähän niin kuin päivähoitajan roolissa kuitenkin.

Vihannesten siemeniä löytyy kaupoista runsaasti, mielenkiintoisia liettualaisia, puolalaisia ja saksalaisia siemeniä. Suomalaisia siemeniä on myynnissä kaikissa kaupoissa, samoin alkuperältään virolaisia lajikkeita. Tällä kertaa ostin kaikki siemenet itsepalvelumyymälöistä. Muutama kevät sitten olin siemenkaupassa, Seemnepoodissa, jossa pyydetään myyjältä halutut siemenet tiskin takana esillä olevasta valikoimasta. Olin jo ostanut kaikenlaista mm. persiljaa, joka meillä on vääntynyt muotoon ’peterseller’, se kun on viroksi ’petersell’. Pyysin sitten vielä "Yks purjus, palun" ja jäin odottelemaan. Myyjä oli enemmän kuin vähän hämmästyneen näköinen eikä minkäänlaista elettäkään ollut, että hän olisi etsinyt niitä pyytämiäni purjon siemeniä. Onneksi huomasin sitten itsekin, mitä olin sanonut " Yksi purjus, palun" on suomeksi "Yksi juoppo, olkaa hyvä"! Viroksi 'purjo' on 'porru' ja suomen kielen 'juoppo' on viroksi 'purjus'!

Suurissa virolaisissa kaupoissa on laajemmat valikoimat tuotteita kuin Suomessa, virolaisia, latvialaisia, unkarilaisia, ranskalaisia ja ennen kaikkea kansainvälisiä tuotteita. Baltian maat ovat suurten kansainvälisten tuottajien koemarkkinointialuetta, joten sieltä löytää vaikkapa uuden tuoksuisen Fairy-pesuaineen paljon ennen kuin se tulee Suomeen. Yleensä, jos kaupassa näkee jotain mielenkiintoista, se on paras ostaa heti, koska tuotetta ei välttämättä ole pitkään myynnissä. Alennusmyynnit ovat enemmän eurooppalaista tyyliä kuin meillä, alennetut hinnat ovat todella alhaisia, kunnolla alennettuja, jotta saadaan nopeasti varastot tyhjiksi. Suuret liikkeet ovat tietysti sitten aiheuttaneet pienten liikkeiden vähenemisen, meidän oman kylän kauppa on valitettavasti lopettanut. Lähikauppamme Voistessa, 4 km päässä, on todellinen sekatavarakauppa, sieltä saa kaikkea, mitä tarvita saattaa ja pyrimme käymään siellä mahdollisimman usein. Yleensä kuitenkin käytämme kaupungin isoja kauppoja ja käymme torilla vihannes- ja perunaostoksilla, vihannekset noissa suurten kauppaketjujen liikkeissä eivät aina ole kovin laadukkaita. Torilta saa pienten puutarhojen tuotteita, joita kasvattajat itse ovat myymässä, usein aivan luomua. Loppukesästä meillä on sitten omasta takaa kaikenlaista luomuvihannesta, joten sitä ei tarvitse ostaa. Kalaa ostamme suoraan kalastajilta Voisten kalasatamasta, ämpärillisen tuoretta juuri pyydettyä kalaa, kuhaa, ahventa, silakkaa, vimpaa, kampelaa ym. saa noin kymmenellä eurolla.

0 kommenttia kommentoi

Mitähän kevät tuo tullessaan?

30.03.2010 - 14:23 / Kategoriat: Estonia, Viro, luomu, puutarha, ulkosuomalainen

Vähitellen lumipeite alkaa huveta maasta ja ilmat lämmetä. Kevään tulo on jo tosiasia ja kotiin saapuvat siemenluettelot on kohta selattu moneen kertaan. Mökille olisi pitänyt jo mennä omenapuita leikkaamaan, mutta se ei nyt tainnut tänä vuonna onnistua. Viime vuonna leikkasimme varsin runsaasti vanhoja puita, joten ehkä ne nyt eivät tänä vuonna niin paljon leikkaamista kaipaakaan.

Mitenköhän parsat ovat talvehtineet? Maa ei kunnolla ehtinyt jäätyä, kun jo satoi lunta. Parsat ovat olleet lievästi epäonnisia kasvatettavia, harva se vuosi taimet on tullut kynnettyä maasta. Useita vuosia sitten kylvin siemenestä parsaa ja suuri osa niistä kasvoikin. Kasvit olivat tuollaisia parinkymmenen sentin mittaisia syksyllä. Seuraavana keväänä ne oli tarkoitus nostaa ylös ja istuttaa entistä syvemmälle uudelleen. Tulin sitten keväällä mökille ja aloin muistella ja ihmetellä, että missä se minun parsapenkkini oikein sijaitsikaan, kaikki sarat olivat kynnetyn näköisiä. No niinhän nuo, naapurin Ossi oli kyntänyt syksyllä huolella kaikki pellot! Kukaan ei ollut kertonut hänelle parsoista. Niin sitten nielin pahan mieleni, olipahan omakin vikani, kun en ollut merkinnyt parsapenkkiä mitenkään.

Muutamaan vuoteen en sitten yrittänytkään kasvattaa parsaa uudestaan, kunnes toissa vuonna iski taas parsan kylvämisinto. Nyt kylvin ne kaivon takana olevaan lähimpään peltoon ja kitkin penkkiä kesällä ja aitasin parsapenkin kepeillä huolellisesti joka kulmasta. Syksyisin kyntämisen aikaan en yleensä itse ole ehtinyt olla paikalla, joten nyt monin sanoin vannotin paikalla olijoita opastamaan pellon kyntäjää, että kepein merkittyä aluetta ei kynnetä.

Tällä kertaa tuotti tulosta tuo varoittelu, kepein merkitty alue oli keväällä kyntämättä. Seuraava toimenpide oli sitten uuden penkin tekeminen parsoille ja uudelleen istutus. Taimia oli tuossa vaiheessa kolmisenkymmentä. Niin sitten vähän kiireellä tuli paiskattua nuo taimet maahan mullan sisään, ei oikein ehtinyt kunnolla kaivaa istutuskuoppia. Ostin kaupasta lisäksi neljä kappaletta kolmevuotiaita aika suuria parsan taimia ja istutin ne samaan penkkiin. Parsa istutetaan uudelleen entistä syvempään, jotta se kasvattaa vahvan juuriston ja jaksaa sitten kasvattaa kunnon varsia.

Parin viikon kuluttua olin jälleen käymässä mökillä. Naapurin Ossi selitti innoissaan, että hän oli vielä äestänyt peltojen reunat, jotta heinikko ei kasvaisi pellolle. Mielessäni kävi jo kauhea aavistus, parsat olivat pellon reunassa! Menin tarkistamaan tilannetta ja niinhän siinä oli käynyt, että parsariveistä toinen oli kynnetty. Nyt piti pelastaa, mitä pelastaa voi! Onneksi parsat oli kuitenkin istutettu melko syvälle, kaivelin niistä toista kymmentä esiin mullan sisältä. Aivan oikein, en ollut merkinnyt tuota penkkiä mitenkään!

Loppujen lopuksi viime kesänä parsoja oli parisenkymmentä kappaletta kasvamassa penkissä, jota en ollut kummemmin kitkenyt tai harannut kesän aikana. Eli jälleen on edessä parsapenkin kunnostus. Montakohan niitä nyt on jäljellä? Onneksi puutarhassa on kaksi valtavaa vanhaa parsaa, joista saatavilla herkuilla voi viettää parsaviikonloppua!

3 kommenttia kommentoi

Talvipaketti solmittu

22.03.2010 - 15:06 / Kategoriat: Estonia, Viro, luomu, puutarha, ulkosuomalainen

Niin se on taas mökki talvipaketissa. Viimeiset omenat on korjattu puista talteen ja puutarhahuonekalut siirretty sisälle. Vedet on tyhjennetty putkista.

Vesi pumputaan kaivosta ja pumppu sijaitsee entisen navetan raunioissa. Pumpulla on oma eristetty pieni vajansa pihalla. Pumpulta vesi ohjautuu saunalle ja taloon.Ja kyse ei ole mistään moderneista vesijohdoista, vaan aikamoisista virityksistä neuvostoajalta tai ehkä jo sitä ennen. Paikalla on sijainnut talo ainakin sata vuotta. Nykyinen rakennus, tai laajennus ehkä, on todennäköisesti kuusikymmentäluvulta.

Nuo vanhat omakotitalojen vesijohtorakennelmat ovat kyllä aikamoisen nerokkaita. Keittiössä on lämminvesivaraaja hellan yläpuolella. Kun hellassa palaa tuli, se lämmittää varaajan veden, varaajasta kulkevat vesijohtoputket hellan sisällä. Lämminvesivaraajasta lähtevät putket keittiön hanoihin sekä kylpyhuoneeseen ja yhden huoneen lämminvesipatteriin. Kesällä tosin keittiön hellaa ei lämmitetä, vaan lämmin vesi saadaan sähköllä toimivasta varaajasta.

Moni virolainen on jalostanut tuota hellalla lämmitettävää lämminvesivaraajaa vielä pidemmälle: varaajasta on vedetty putket ympäri asunnon oleviin pattereihin. Patterit toimivat normaalilla vedenpaineella. Ei tarvita erillistä pannuhuonetta eikä öljyä tai hiiltä lämmitykseen ja puuta Virossa riittää.

Lisäksi taloissa on suuret varaavat uunit muureineen. Meillä on kaksi tulisijaa hellan lisäksi – toinen on keittiössä ja sillä lämpiää keittiö sekä sen takana oleva huone. Toinen suurempi uuni lämmittää keittiön viereisen huoneen sekä kulmahuoneen. Hellan lämmittämisellä lämpiää puolestaan koko talo – muurit kaikissa huoneissa sekä yhden huoneen lämminvesipatteri.

Saunassa on myös lämminvesivaraaja. Tosin siellä on ajoittain kaivannut vanhan ajan muuripataa. Varaajan putket kulkevat puulämmitteisen kiukaan läpi ja lämmittävät suihkun veden ja pukuhuoneessa olevaan erilliseen pesualtaaseen tulee lämmintä vettä.

Näiden vesien tyhjentäminen putkista on oma temppunsa. Ensin saunassa juuriventtiili kiinni, ettei pumpulta tulee uutta vettä. Sen jälkeen pitää tyhjentää vesisäiliö ja kun se on tyhjä, avata hana kiukaan alaosassa sekä pukuhuoneen puolella pari hanaa ja lirutetaan ne tyhjiksi.

Sisällä talossa juttu on yksinkertaisempi, valutetaan varaajien vedet pois ja avataan pari lattianrajassa olevaa hanaa. Ja hanat pitää sitten muistaa jättää auki. Ja vessa tyhjentää ja laittaa jäänestoainetta kaiken varalta pönttöön. Viimeiseksi irrotetaan pumppu ja tyhjennetään se ja käännetään ylösalaisin.

Emme käytä kaivovettä juomavetenä, koska se on suolaista, meri on niin lähellä, ja kaivoon kertyy runsaasti humusta sateilla. Viime kesään saakka ostimme juomaveden viiden litran kanistereissa, mutta kesällä hankimme tehokkaan vedensuodattimen juomavettä varten. Se helpotti kyllä huomattavasti elämää ja ruoanlaittoa.

Kysyin kyläkaupassa kerran vettä ja siis sellaista, jota ei ole hiilihapotettu, ’ei ole gaseeritud’ ja joka on viiden litran astiassa. Sain siihen ihmetteleviä katseita ja vastauksen, että ”vesi on kaivossa”. No niinhän se, meidänkin virolaiset vieraamme juovat kyllä tuota kaivovettä.

Kylässä suurella osalla taloista on porakaivo. Joillakin huviloilla on yhteisiä porakaivoja. Porakaivon hankkimista olemme kyllä harkinneet, koska kuivana kesänä vesi loppuu kaivosta jo heinäkuun alussa ja sitä ei saa enää pumpattua. Ämpärillä nostamalla saa jonkin verran vettä kaivosta edelleen, mutta kasvimaan kasteluvedeksi sitä ei riitä. Ja tyhjien lämminvesivaraajien kanssa tulee ongelma, ei voi lämmittää hellaa eikä saunaa – silloin voisi jopa kantaa vettä muuripataan!

Neuvostoaikana etenkin kerrostaloissa oli usein tapana sulkea kaasuputken tai kaukolämpöputken asuntoon tuleva osa. Haluttiin käyttää suoraa sähkölämmitystä, koska sähkö oli Neuvostoliiton aikana lähes ilmaista Virossa.

Nykyisin sähkö on Virossa markkinahintaista ja nuo viritelmät on purettu ja otettu käyttöön kaukolämpö. Näiden viritelmien paikkauksissa saattaa piillä aikamoisen katastrofin ainekset useassa Viron kaupungissa ja kerrostalossa.

Virolaisen omavaraisuuden eräänä osana ovat lämmitykseen varatut polttopuut. Tyypilliseen virolaiseen maalaistalon pihaan kuuluvat suuret halkopinot ja ne on pinottu tosi taitavasti - jotkut ovat pyöreitä renkaita, joissakin puut on aseteltu korkeiksi keoksi kuin iglut tai sitten on metrikaupalla siistejä halkopinoja vajojen seinustoilla.

Toinen seikka, johon Virossa etenkin maaseudulla kiinnittää huomiota, on se, että taloissa on suuret, hyvin leikatut ja hoidetut nurmikot. Tämä on jo käytännön syistä tarpeen, koska Virossa on runsaasti punkkeja ja niiden levittämiä sairauksia. Pitkää heinikkoa on syytä varoa ja suojata myös lemmikkieläimet, kissoille sekä koirille on omat punkinestoaineensa.

Kovat pakkaset tuhoavat punkkeja ja myös lehtokotiloita ja espanjansiruetanaa, jotka viime kesän sateissa lisääntyivät aivan käsittämättömästi – ulkona kävellessä jalkojen alla kuuluva rasahtelu tuli rikkoutuvista etanoiden kotiloista.

Pärnun seuduilla on ihan kunnon talvi, tosin lyhyempi kuin täällä. Lumipeite on ohuempi ja kevät tulee suunnilleen kuukautta aiemmin kuin pääkaupunkiseudulla. Kylmää riittää kuitenkin tarpeeksi tuhoamaan kasvitauteja ja kaikenlaisia tuholaisia.

Kunnon talvi on meidän onnemme täällä pohjoisella seudulla, viljelyksille ei tarvita myrkkyjä lainkaan siinä määrin kuin etelämpänä. Meillä on tosin kaikki luomua, lannoitamme kasvimaan rannasta kerätyllä merilevällä emmekä myrkytä kasveja. Hiirten ”luomutorjuntaan” sisällä talossa käytin chiliä, ripottelin sitä pöytien ja hellan päälle, jottei nyt ihan pöydillä tanssittaisi.

Tulkoon talvi ja oikein kunnon pakkaset ja tuhotkoon tuholaiset!

7 kommenttia kommentoi

Myrskyistä syksyä

22.03.2010 - 15:01 / Kategoriat: Estonia, Viro, luomu, puutarha, ulkosuomalainen

Virolaisissa lehdissä on lokakuun alkuviikkoina uutisoitu Pärnussa vallinneista poikkeuksellisen kovista tuulista. Kesäpaikassamme Pärnulahden rannalla myrskyt ovat yleensäkin tosi rajuja, aukeaahan rannasta suuri Itämeri tai virolaisittain Läänemeri, Länsimeri. Suomalaiset ovat ottaneet käyttöön Ruotsin vallan ajoilta ilmaisun Itämeri.

Myrskyjen ja ukonilmojen katseleminen on kiehtovaa. Pahimmilla ukkosilmoilla en tosin uskalla olla lähellä talon uuneja enkä ikkunoita, vaikka en ukkosta pelkääkään. Myrsky voi saapua lisäksi aivan yllättäen, muutamassa minuutissa

Olimme kauniina kesäpäivänä kattamassa kahveja ulos pihalle, kun aloin kuunnella outoa kohinaa. Äkkiä tajusin, että sehän on tuuli ja myrsky. Ehdimme juuri ja juuri sisälle kahvikuppeinemme, kun kova tuuli jo riepotti puutarhapöytää, muovista siihen aikaan, pitkin pihaa.

Myrskyn myllerrystä kesti toista tuntia. Sateen ja tuulen lakattua lähdimme tarkastelemaan vahinkoja ja ensimmäinen puu oli kaatunut pihatiellemme muutaman sadan metrin päähän talosta. Virolaisilla vieraillamme oli auton takakontissa moottorisaha tällaisten tilanteiden varalle ja niin siinä sitten sahattiin kaatunut koivu pois tukkimasta tietä. Virolaiset vieraamme pääsivät lähtemään ja me saimme koko kesäksi saunavastat sekä saunapuut.

Puolen kilometrin päässä oli kaatunut pari toista metriä paksua hopeapajua tielle. Hetkessä niistäkään ei ollut kuin kannot jäljellä, naapurit olivat korjanneet saman tien tielle rojahtaneet puut pois. Näyttää olevan melko tavanomaista tuo puiden kaatuminen tielle, ei tarvinnut kummemmin ihmetellä tilannetta, vaan toimittiin heti. Ja arvattavasti useammallakin autoilijalla on saha takakontissa.

Suuri tulva vuoden 2005 tammikuussa nosti vedenpinnan yli kolmen metrin Pärnussa. Kaupungissa usean hotellin alimmat kerrokset olivat metrisen vesimassan peitossa ja turisteja jouduttiin evakuoimaan hotelleista pitkin tilapäisiä lankkusiltoja. Kuuluisa Pärnun vanha savikylpylä, Mudaravila, tuhoutui sen verran pahoin tulvassa, että sitä ei enää ole entisöity kylpyläkäyttöön, nykyisin siellä on taidenäyttelyitä ja vastaavia tapahtumia.

Mökillämme tulva oli yltänyt muutaman kymmenen metriä talon ohitse, mutta onneksi kellariin tai perustuksiin ei ollut mennyt vettä. Talo sijaitsee noin kolmensadan metrin päässä rannasta ja ennen hiekkarantaa on korkea rantatöyräs.

Myrsky ja tulva olivat siirtäneet tuon rantatöyrään kolmisenkymmentä metriä sisämaahan päin, hiekkaranta tuli lähemmäksi taloa! Rannasta oli kaatunut muutama puu, kun hiekka ja maa oli kadonnut niiden juurien alta.

Tulva ei kuitenkaan ollut pelkkää menetystä, rantatöyräälle oli lahden poikki ajelehtinut pieni mökki, vesirajasta parikymmentä metriä sisämaahan päin. Tuo mökki oli niemennokan kalastajien 3x3 metrinen varustevaja, joka könötti alassuin rannassamme. Pari venettä oli tulva myös tuonut, puisen soutuveneen ja toisen suuremman kalastajaveneen. Kalastajavene oli parin sadan metrin päässä rannasta. Kalastajat hakivat siitä sittemmin koneen pois, mutta muutoin tuo veneen raato jäi pellolle.

Kalastajaveneestä kehkeytyi sittemmin mielenkiintoinen keskustelu naapurin kanssa. Talomme edellinen omistaja oli isännän kanssa tutkailemassa tuota paattia ja siinä sitten ihmettelivät sen tulevaisuutta. Naapurin vanha emäntä oli sitä mieltä, että se on heidän maallaan ja että ’Jumala toi veneen’. Miten se nyt noin olisi, ihmettelivät miehet, rajahan menee tästä suoraan.

Myöhemmin selvisi, että tontin rajaan oli tuohon kohtaan tehty naapurin uuden vajan takia muutaman metrin uloke. Virolainen nurkanvaltaus, rakennetaan toisen maalle ja pyritään sitten saamaan omaan hallintaan tuo uusi alue. Tuosta keskustelusta lähtien nimesimme tuon naapurin aiheen mukaisesti - ”Naapuri, jolle Jumala toi veneen” - emme tiedä heidän oikeata nimeään.

Se rantaan ajautunut pikku mökki oli sittemmin koko kesän ja syksyn ja vielä talvella rannassa. Kukaan ei ollut tehnyt minkäänlaista elettä sen raivaamiseksi tai hävittämiseksi. Maaliskuussa päätimme sitten lopulta polttaa koko hökkelin. Kaadoimme sytytysnestettä ja bensiiniä mökin seiniin ja tuikkailimme tulta lautojen väleihin. Kosteat laudat eivät vaan millään suostuneet palamaan. Kävin sitten puolen yön maissa pihalla ja silloin tuo mökki paloi! Näky oli sanoinkuvaamaton, aivan tumma, pimeä, kuuton yö ja mökki korkeiden liekkien ympäröimänä!

Seuraavana päivänä kävimme tarkastelemassa mökin jäännöksiä ja varmistamassa, että se on kokonaan palanut. Havaitsimme mökin hiilloksen ympärillä muitakin jalanjälkiä kuin omamme, arvattavasti mökin entinen omistaja oli käynyt viimeistelemässä aloittamamme mökin polttamisen.

Ilmaston lämpenemisen vuoksi on ennustettu rajujen myrskyjen ja sateiden lisääntyvän. Meriveden pinnan nousu on myös yksi uhkakuva. Yltääköhän tulva talolle asti ja kellariin tulevina vuosina, entä pitääkö totutella kuljettamaan moottorisahaa takakontissa?

0 kommenttia kommentoi

Merkillisiä ja kulttuurisia ongelmia

22.03.2010 - 14:57 / Kategoriat: Estonia, Viro, luomu, merkkien selitys, ulkosuomalainen

Olen usein pohtinut asiaa merkeistä: miten liikennemerkit kertovat sovitusta asiasta, miten ymmärrämme ne yhdellä ja samalla tavalla. Tämä perustuu luonnollisesti siihen, että näiden merkkien merkityksestä on tarkat ja kaikille samat säännöt. Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallelan kirjoitus Primassa visuaalisesta lukutaidosta toi mieleeni muutamia visuaalisia väärintulkintoja viime vuosilta ja selkeytti käsitystäni visuaalisen lukutaidon merkityksestä.

Muutama mielenkiintoinen tapahtuma viime vuosilta tuli tuota kirjoitusta lukiessani mieleeni:

Meillä on ollut Virossa, Pärnun eteläpuolella vanha maatila kesäpaikkana useamman vuoden. Vaikka Viron kulttuuri ja kieli on kohtuullisen lähellä omaamme, lukuisilta väärinkäsityksiltä tai omintakeisilta tulkinnoilta ei ole välttynyt. Näistä tarinoista voisi koota romaanin samaan tyyliin kuin ”Italian auringon alla” tai ”Talo Provencessa”. Nuo kirjat kertovat aivan ummikkojen ulkomaalaisten kokemuksista Ranskan tai Italian maaseudulla, josta nämä ovat hankkineet talon ja remontoivat ja kunnostavat sitä ja puutarhaa.

Kesäpaikallamme on runsaasti vanhoja puita ja niitä kaatuu joka talvi niin runsaasti, että polttopuita ei tarvitse ostaa. Niiden sahaaminen ja pilkkominen on taas oma urakkansa ja siihen tehtävään onkin usein palkattu avuksi entisten asukkaiden luona asunut lievästi kehitysvammainen Marek. Marek on kolmissakymmenissä ja vahva nuori mies, jolta puiden hakkuu sujuu. Niinpä Marek oli jälleen toissa kesänä sahaamassa ja pilkkomassa talvisia kaatuneita hopeapajuja, raitoja ja kuusia.

Tuollainen raskas työ vaatii tietysti kunnon eväät ja niin sitten kokkailin Marekille aamulla reilun aamupalan ja sen jälkeen parin tunnin päästä kahvit sekä virolaiseen tapaan pullaa ja puoliltapäivin lounaan. Katettuani lounaan pöytään huomasin maidon puuttuvan. Jääkaapissa näytti olevan avattu sininen puolen litran maitotölkki, joten nostin sen pöytään. Kaadoin Marekille reilun tuopillisen maitoa ja ihmettelin kyllä vähän, kun tuo maito näytti niin keltaiselta ja paksulta.

Tutkin sitten tölkistä viimeistä myyntipäivää ja satuinpahan lukemaan myös etiketin: vahukoor eli kuohukermaa! Onneksi Marek oli tosi hyvillään niin hyvästä ”maidosta”, olihan hän asunut neuvostoaikana maatilalla ja saanut juodakseen lypsylämmintä lehmänmaitoa. Niin, Marekille ei selvinnyt ”maidon” oikea laatu, piilotin tölkin piimäpurkin taakse.

Virossa maitotuotteita tulee myös Latviasta ja muutoinkaan siellä ei ole niin vakiintunut erilaisten maitolaatujen ”merkitseminen” pakkauksen värillä. Punainen maitotölkki saattaa sisältää vähemmän rasvaista maitoa kuin sininen ja kerma saattaa olla keltaisessa tai sitten sinisessä tai punaisessa tölkissä.

Virossa on muuten edelleen meilläkin 60-luvulla tutuksi tulleita legendaarisia muovisia maitopusseja ja ”pussimaito” on edullisempaa kuin pahvitölkkiin pakattu. Noista tyhjistä pestyistä maitopusseista virkattiin silloin aikoinaan mattoja ja tehtiin vaikka minkälaisia käsitöitä, lieneekö se ollut Niksi-Pirkan alkuaikoja.

Merkkien merkityksestä vielä seuraava tarina: olimme metsässä sieniä keräämässä ja yhden polun varrella oli pöytä ja sen ympärillä penkit sekä teksti ”Eravaldus”. Olin siihen aikaan vielä melkoisen kielipuoli Virossa ja päättelin oitis sanan merkitsevän ”Erävaellus”.

Tässä uskossa olin siihen asti, kunnes Pärnun kaupungissa näin parkkipaikan vieressä saman sanan ja vielä kummallisemman sanaan liittyvän kuvan: hinausauto hinaamassa autoa pois. Pelkkä sana ”eravaldus” olisi ollut helpompi ymmärtää, kuin se, että vielä oli tuollainen kumma merkkikin. Asia valkeni hetken kuluttua ja ymmärsin sanan tarkoittavan ”yksityisalue” ja että väärin pysäköidyt autot hinataan pois. Mutta se, että näin tuon merkin sanan yhteydessä sekoitti täysin ajatukseni, miten erävaelluksella hinataan autojakin? Toisaalta tuon merkin ansiosta sitten osasin päätellä sanan oikean merkityksen.

Näiden ja muiden vastaavien kokemusten jälkeen olen terästäytynyt kaikenlaisten viestien lukemisessa, luen muutakin kuin ne kaksi ensimmäistä riviä enkä enää tee niiden perusteella heti johtopäätöstä lukemastani. Samoin pyrin selvittämään ohjeiden ja merkkien sisällön ja merkityksen huolella. Kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää, etenkään pikaisella vilkaisulla.

0 kommenttia kommentoi

MAINOS