Useiden vuosien kokeilujen jälkeen olen ajatellut siirtyä vähän helppohoitoisempiin vihanneksiin. Parsat ovat oiva esimerkki siitä. Niitä on kaikesta epäonnesta huolimatta toistakymmentä jäljellä. Keväällä tutkailin maasta nousevia pieniä parsannuppuja ja ajattelin, että kitken ja kunnostan parsapenkin sitten, kun ne ovat kasvaneet vähän isommiksi. No kasvoivathan ne, mutta niin kasvoivat niitä ympäröivät rikkaruohotkin. Lopulta oli paras niittää viikatteella koko parsapenkki matalaksi, rikkaruohot olivat niin suuria, että jos niitä olisi juurineen maasta kiskonut, olisi multa ja parsat tulleet mukana. Nyt syksyllä parsat olivat tehneet sievät varret ja odottelevat ensi kevättä, silloin niistä pitäisi voida korjata ensimmäinen sato.

 

Toinen mukava helppohoitoinen kasvi on maa-artisokka. Istutin keväällä kilon verran mukuloita maahan ja nyt maa-artisokka penkki on komeasti täynnä parin metrin mittaisia keltaisena kukkivia varsia. Yhdestä varresta saa noin kilon maa-artisokkaa ja tämä sillä varauksella, että myyrät eivät ole löytäneet niitä. Mökillä on runsaasti kontiaisia, maamyyriä, jotka tekevät kekojaan puutarhaan, mutta ne eivät yleensä mene kasvimaille, siellä tuhojaan tekevät vesimyyrät ja peltomyyrät. Tosin paikallinen pöllö- ja huuhkajakanta on sen verran runsas, että se pitää pienet jyrsijät helposti loitolla ja sama saalis kelpaa myös ketuille, joita ajoittain käyskentelee pihassa. Miska-kissakin pyydystää myyriä, vaikka kissat eivät syö niitä, mutta ravintoketjussa lienee silloin varis seuraavana hyödyntäjänä.

 

Muita monivuotisia kasveja kasvimaallani ovat raparperi ja piparjuuri. Niiden hoito on aika helppoa, keväällä rannasta levää ja nurmikon leikkuun jäljiltä kasat silppua juurille. Ja ne vaan kasvavat itsekseen, ei tarvitse kuin hakea syötävää. Tosin nekin kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen joidenkin vuosien välein tai vaikka kymmenen vuoden välein.

 

Lopultakin sain timjamin, viroksi ”liivatee” eli hiekkatie, kasvamaan. Istutin yhden taimen ison kiven koloon, johon hain sangollisen hiekkaa rannasta ja siinä se on levinnyt kesän aikana. Timjami ei kasva mustassa, raskaassa multamaassa kunnolla vaan virolaisen nimensä mukaisesti hiekassa.

 

 Kirsikkatomaatti Pokusa - puolalainen

Pihvitomaatti Cuor di Buo - härän sydän

 Raidallinen Tigerella - italialainen

Tämän kesän suosikkini olivat tomaatit, istutin keväällä avomaalle neljää erilaista tomaattilajiketta. Pärnun torilta ostin siperialaistomaatin taimia ja Siperia oli opettanut niitä, tekivät hedelmät aivan maan rajaan, siitä pakkanen ei niitä niin helposti palelluttaisi. Muut lajikkeet kasvatin siemenistä saakka itse ja istutin taimina maahan. Kaksi italialaista tomaattia, Cuor di Buo eli härän sydän ja Tigerella. Cuor di Buo on suuri pihvitomaatti ja aivan erinomainen salaattitomaatti, toinen italialainen Tigerella on vihreä-punaraidallinen ja nähtävästi kotoisin Sardiniasta. Lisäksi kasvatin puolalaista Pokusa - kirsikkatomaattia , joka teki mahtavat tertut tomaatteja, kuin viinirypäleterttuja. Elokuun alkupuolelta asti niitä on syöty muutama kymmenen kiloa ja nyt keräsin viimeiset pois pensaista, ovat siis pensastomaatteja, ja vihreää tomaattia on parikymmentä kiloa. Vihreästä tomaatista teen erilaisia kivoja säilykkeitä ja chutneyn tapaista tomaattihilloa.

 

Loppusyksyn marjoja meillä ovat mm. mustamarja-aronia ja tyrni. Niiden kanssa kävi nyt vähän niin ja näin – parista kymmenestä litrasta aroniaa tein höyrymehua ja viime viikonloppuna piti kerätä loput tyrnit. Tyrnipellossa meillä on useampaa lajiketta, joista osa kypsyy jo elokuun loppupuolella ja osa vasta syyskuun puolessa välissä. Tyrnin taimet on ostettu neljä vuotta sitten ja ne on istutettu kauniisti riveihin peltotilkulle keskelle tonttia ja ruoho on leikattu siististi pensaiden juurelta. Tyrnit eivät kärsi oikeastaan mistään muusta kuin juurella rehottavasta heinästä, joten lopultakin tuli hankittua istuttava ruohonleikkuri, leikattavaa nurmikkoa on noin hehtaari.

 

Niin, niitten tyrnien kanssa kävi sitten niin, että ei tarvitse kerätä eikä tehdä tyrnimehua eikä tyrnihilloa tänä vuonna, ne oli nimittäin varastettu syyskuun alkupuolella. Olin perjantaina 11. syyskuuta myöhään yöllä perillä Merilässä ja menin heti keskellä yötä otsalampun kanssa katsastamaan tyrnipeltoa. Olin aika ällistynyt, että miten siellä ei ole mitään, oksat näyttävät ihan tyhjiltä, ovatkohan linnut syöneet. No, katsotaan sitten aamulla valoisaan aikaan, ajattelin.

 

Aamulla menimme pellolle eikä näkynyt kirkkaan keltaisia kauniita tyrnin oksia, kaikki marjat olivat hävinneet! Tutkimme peltoa ja löysimme parin pensaan alaoksista vielä 10 litraa marjoja. Kaikki muut pensaat olivat tyhjiä - pensaiden ympärille oli muokkautuneet kunnon urat ja oksat oli riivitty terävällä tyrnin ”poimintakoneella”, lehdet olivat silpoutuneet ja oksista oli lähtenyt kuorta. Oksia oli katkottu ja taitettu latvaoksia kasvamaan alaspäin, valmiiksi ensi vuotta varten. Ei olleet linnut olleet asialla, iso pitäisi sellaisen linnun olla, jonka alla sitkeät oksat katkeaisivat ja isot jalatkin sillä pitäisi olla, jotta sellaiset urat saa tehdyksi pensaan ympärille.

 

Kaiken aikaa isäntä on ollut paikalla, hän on tehnyt tietokoneella etätyötään. Talosta ei näe suoraan pellolle ja isäntä on käynyt välillä kaupungissa kaupassa tai metsässä poimimassa sieniä. Isommallakin joukolla on mennyt useampi tunti sadan tyrnilitran poimimiseen.

 

Kukaan ei voi edes yrittää selittää, että luuli, etteivät ne kuulu kenellekään tai että ”ei ne niitä itse kerää”. Tyrnien ympäriltä nurmikko on siististi leikattu ja parikymmentä litraa tyrniä olimme jo ehtineet poimia. Kyseessä on siis ihan selkeä varkaus ja virolaisen mittapuun mukaan muutaman kuukausipalkan arvoinen.

 

Olimme sitten Tahkurannan kunnantalolla asioilla ja myös kunnanjohtajan eli ”vallavanemman”, kunnan vanhimman, kanssa puheissa. Kunnan edustajat opastivat rakentamaan aidan tyrnipellon ympärille ja laittamaan kameravalvonnan ja olivat kovasti ymmärtäväisiä. Käynti kunnassa oli tarpeen mm. sen vuoksi, että neuvoteltiin asiasta, voivatko naapurin kesämökkiläiset käyttää meidän tontin läpi menevää polkua, tyrnipellon vierestä. Sitä he ovat aiemmin käyttäneet ja eikä se ole mitenkään haitannut. Mutta nyt asia saattaakin muuttua, miksi pitää meidän tontin läpi kulkea, muutkaan eivät anna kulkea tonttiensa läpi ja ne varastetut tyrnit – sen vuoksi hankimme kesämökeiltä tulevan polun porttiin lukon.

 

Nuorempi poikamme Juuso osaa rakentaa hienot valvontasysteemit pellolle ja ensi kesänä niitä ei sitten enää varasteta, voisikohan aitaan kytkeä myös sähköpaimenen vai olisiko se liioittelua tai jotenkin rangaistavaa?