perjantai, 29. lokakuu 2010

Virolainen ruoka on maukasta

                                        

 
Jahimeehesnitsel on metsästäjänleike                                             
 
                                                
 
 
 Päeva praad eli päivän annos on edullinen                                          
 
Lauantaina Tallinnassa oli puistoissa lumen rippeitä ja heti kaupungin jälkeen maa oli aivan valkoisena. Lumi hämmästytti, yleensähän sitä on ensin Suomessa. Lumipeite jatkui lähes hiihtokelinä 70 kilometriä Via Balticaa etelään, ohitse legendaarisen Ruut 66 baarin. Paikka on nimetty sen mukaan, että Tallinnasta on 66 kilometriä tuohon Märjamaan tienristeykseen. Baari, kahvila on pellillä katettu pieni rakennus, jossa toisella puolella näyttää olevan iltaisin disco. Ruoka kahvilassa on ihan kelpoa, tuoretta paistettua kuhaa on lähes joka päivä listalla ja se on todella tuoretta, kalastajien aamulla tuomaa. Joskus ihmetytti kalaa tilatessa, että mitähän pitäisi vastata, kun myyjä kysyy:” Terve kala?”. Vaikka olin kuullut sanonnan merkityksen, olin niin ällistynyt, etten osannut vastata mitään. Myyjä kysyi sitten matkaseuralta, että mitähän tämä toinen rouva oikein ottaa: ” Terve kala vai pool?”. No selvisihän sitä siitäkin, viron kielen sana ”terve” tarkoittaa ”koko, kokonainen” eli "koko kala vai puolikas".
 
Muita suosikkejani kahvilassa ovat ”seljanka”, paksu lihavihanneskeitto ja ”kiluleib” eli voileipä, jonka päällä on suolattuja kilohailin fileitä. Seljanka on hinnaltaan kahden euron paikkeilla  ja siinä on kinkkua, makkaraa, vihanneksia, sipulia, suolakurkkua, oliivin viipaleita ja päällä lusikallinen smetanaa, jonka voi toki pyytää jättämään pois. Joku on joskus todennut, että sitä ”aletaan keittää tammikuussa ja lisätään päivän jäljelle jääneet ainekset soppaan”. Ehkei se nyt koko totuus ole, mutta ihan viisas tapa käyttää ne ylimääräiset jäljelle jäävät ainekset. Virossa annokset, ja lautaset, ovat yleensä pienempiä kuin Suomessa, oikeastaan normaalikokoisia. Meillähän uudet lautaset ovat usein niin suuria, että eivät mahdu tiskikoneeseen.
 
Perinteinen virolainen ruoka on mm. ”soolauba” eli suolainen, keitetty härkäpapu, jota kuuluu syödä oluen kanssa. Pärnun torilla keskustelin kerran vanhan virolaisrouvan kanssa, hän oli kahdeksankymmenen vuoden ikäinen, tästä härkäpavusta ja hän kertoi tavasta. Hän osti tuoreita härkäpapuja ja kertoi sitten menevänsä ostamaan oluen ja nauttivansa sitten tästä kesäisestä herkusta. Ravintoloiden ja krouvien, ”körts”, ruokalistoilla näkee usein joko alkuruokana tai pikkusuolaisena tällaisen ”soolauba” annoksen.
 
Virolaisia herkkuja ovat suolakurkut ja hapankaali ja erityisesti niiden ensimmäiset erät. Ihmiset saattavat jonottaa torilla tiskin edessä, jossa on myytävänä kesän ensimmäisiä suolakurkkuja, ”hapugurk”, maitohappokäymisellä valmistuneita. Myynnissä on ”värske hapugurk” eli tuoretta suolakurkkua joko päivän, kahden tai kolmen ikäisenä myytävää rapeaa kurkkua. Samoin hapankaalia on myytävänä tuoreena eli se ei ole vielä ehtinyt valmistua, vaan on tuoretta ja rapeaa vielä. Maitohappokäymisellä valmistetut tuotteethan ovat terveellisiä ja niissä ei ole muita lisäaineita kuin suolaa.
 
Virolaisittain ehkä arkipäiväistä, mutta todellista herkkua on myös tattari, kokonaiset tattariryynit ruoan lisukkeena, riisin sijaan. Tattaria on helppo maustaa monin tavoin ja sitä saa kaupasta yleensä valmiina keittopussina, samoin kuin riisiä. Toisaalta vähän turhaa pakkaamista, mutta helppokäyttöistä, laitetaan tattaripussi kiehuvaan veteen ja leikataan kulmasta auki kypsänä. Toinen vastaava erinomainen kokoviljatuote on kokonainen ohrasuurimo. Virossa suurimoita ja jauhoja on saatavana pienten myllyjen valmistamina ja pakkaamina ja lieneekö osittain siinä syy, minkä vuoksi ne ovat niin maukkaita.
 
Virossa ei jouluruokana ole kinkku, vaan verimakkara. Tallinnassa saattaa ehkä turistiruokapaikoissa olla joulun maissa kinkkuakin, mutta lähes kaikki paikat tarjoavat verimakkaraa, joka meillä on tullut erityisen tutuksi tamperelaisena mustana makkarana. Kokonaisia kinkkuja näkee pitkin vuotta lihakaupoissa, ei siis suurissa marketeissa, joista me suomalaiset olemme tottuneet lihaa ostamaan. Virolaiset ostavat mielellään lihan ja kalan niille tarkoitetuista myymälöistä, jotka sijaitsevat yleensä torien yhteydessä olevissa kauppahalleissa. Virolaiset itse sanovat, että he ostavat lihan ”turulta” eli torilta. Tätä asiaa ihmettelin pitkään, että minä en ainakaan ole torilla nähnyt mitään lihaa myynnissä enkä kyllä ostaisikaan sieltä. Lopulta sitten tajusin, että ”turulta” tarkoittaa sitä torin yhteydessä olevaa kauppahallia myös.
 
Makean ja leivonnaisten ystävälle Viro on taivas! Pullaa syödään aina kahvin kanssa ja hiemankin juhlallisemmassa tilanteessa on tarjolla ”kookia” eli kakkua tai leivoksia. Pärnun suuren liettualaisen marketin leivos- ja täytekakkutiski on 16 metriä pitkä, mittasin sen kerran askelilla. Ja tiski on aivan unelman kaunis, konditoriatuotteet on taidolla tehty ja oikeista kunnon raaka-aineista, ei siis mistään kevytversioista, tosin niitä ei Virossa vielä paljoa olekaan.

 

maanantai, 11. lokakuu 2010

Säästyttiin omenaurakalta tänä vuonna

  

Nämä puut ovat puutarhan nuorempaa osaa

Tänä vuonna omenia ei tullut kuin muutama kilo tavanomaisten satojen kilojen sadon sijaan. Puutarhassamme on useita kymmeniä omenapuita, joista osa taitaa olla jo sadan vuoden ikäisiä. Joka syksyinen omenan mehustamisurakka työllistää talon väen yleensä useammaksi viikonlopuksi. Omenia kerätään ämpäreillä ja kuljetetaan kottikärryillä pihan mehustamispisteeseen. Mehustaminen tehdään itse omilla välineillä -  suuria raastemyllyjä ja puristimia löytyy yleensäkin maaseudulla virolaisista taloista. Meidän omenan mehustamiskalustomme on peritty edelliseltä omistajalta. Suuri raastemylly käy hyvin myös kaalin raastamiseen hapankaalia varten - tai mitä nyt tarvitsee raastaa suuremmassa mittakaavassa.
 
 
Mehustamista varten meillä on virolainen iso sähkömylly, jolla omenat jauhetaan ensin raasteeksi. Mittayksikkönä on silloin ämpäri. Jauhamisen jälkeen ämpärillinen omenaraastetta levitetään kankaalle, josta kääritään tuollainen 40x40x5 cm kokoinen paketti - yhdestä raasteämpäristä tulee suurinpiirtein kaksi raastenyyttiä. Paketti laitetaan sitten omenaprässin aaltolevylle ja näitä levy-nyytti kerroksia - aaltolevyt ristikkäin- mahtuu seitsemän kappaletta kierrettävään prässiin. Prässi on kuin ruuvipuristin ja ensimmäisenä ennen omenakerroksia on paksu metallilevyllä vahvistettu kaksinkertainen lauta. Puristettaessa mehu  valuu alimmaisena olevaan metalliseen kaukaloon ja siitä edelleen kaatonokkaa pitkin ämpäriin.
 
Yhdestä puristuskerrasta saa toista kymmentä litraa paksua ja sokerista  mehua. Virolaiset saattavat jättää omenien jalostuksen tähän vaiheeseen ja antavat mehun käydä. Mehusta tulee luomusiideriä muutamassa päivässä ja pidemmän ajan kuluessa omenaviiniä. Luomusiideri voisi olla kokeilemisen arvoista, antaa ihan tarkoituksella mehun käydä, se nimittäin käy ihan sellaisenaan, mitään hiivaa siihen ei tarvita.
 
Jos  kuitenkin haluaa säilyvää mehua, se on syytä heti pakastaa tai kuumentaa. Kuumennettu - pastöroitu - mehu pullotetaan kuumiin pulloihin ja joko kumikorkit tai muu umpioon vetäytyvä korkki päälle. Mehu on lisäaineeton luomutuote, joka säilyy seuraavaan vuoteen saakka hyvin.
 
 
 
Talviomenia - säilyvät koko talven

Omenamehu on käyttökelpoista sellaisenaan tai laimennettuna. Siitä saa erinomaista 'talvimehua'  kuumennettuna ja vielä kun siihen lisää 'talvimausteita' eli kanelia, inkivääriä, neilikkaa tai kardemummaa. Ruoanlaitossa olen käyttänyt mehua paljonkin, possun lihan kanssa omenamehu on mainio yhdistelmä. Mehua voi yhdistää johonkin toiseen mehuun, vaikka porkkanamehuun tai mustamarja-aroniamehuun. Aroniamehu on sellaisenaan hieman karvaan makuista, mutta yhdistettynä omenamehuun siitä tulee mukavan raikas ja hedelmäinen. Tyrnin voimakasta makua voi taittaa omenamehulla ja omenamehusta saa hyvän pohjan monille jälkiruoille. Minttuhyytelön pohjana voi käyttää omenamehua - silputtua minttua, omenamehua, sokeria ja haluttaessa hyytelöimisainetta.  Omenamehulla on loputon määrä käyttökohteita joka aamuisen vitamiiniannoksen nauttimisen lisäksi.

 

tiistai, 14. syyskuu 2010

Kesä se mennä hujahti ohi

 Kesä se mennä hujahti ohi

Tänä syksynä voi salaa itseltäänkin huokaista, kun selviää sadonkorjuusta helpolla: omenia tuli tuskin lainkaan, keltaista luumukirsikkaa kourallinen, kurkut ja kurpitsat kasvoivat ja lopettivat kasvunsa ilman suurempaa satoa, porkkanat kasvoivat täysin luomuina koko kesän – en ehtinyt kunnolla harventaa ja kitkeä porkkanapenkkiä.

 Useiden vuosien kokeilujen jälkeen olen ajatellut siirtyä vähän helppohoitoisempiin vihanneksiin. Parsat ovat oiva esimerkki siitä. Niitä on kaikesta epäonnesta huolimatta toistakymmentä jäljellä. Keväällä tutkailin maasta nousevia pieniä parsannuppuja ja ajattelin, että kitken ja kunnostan parsapenkin sitten, kun ne ovat kasvaneet vähän isommiksi. No kasvoivathan ne, mutta niin kasvoivat niitä ympäröivät rikkaruohotkin. Lopulta oli paras niittää viikatteella koko parsapenkki matalaksi, rikkaruohot olivat niin suuria, että jos niitä olisi juurineen maasta kiskonut, olisi multa ja parsat tulleet mukana. Nyt syksyllä parsat olivat tehneet sievät varret ja odottelevat ensi kevättä, silloin niistä pitäisi voida korjata ensimmäinen sato.
 
Toinen mukava helppohoitoinen kasvi on maa-artisokka. Istutin keväällä kilon verran mukuloita maahan ja nyt maa-artisokka penkki on komeasti täynnä parin metrin mittaisia keltaisena kukkivia varsia. Yhdestä varresta saa noin kilon maa-artisokkaa ja tämä sillä varauksella, että myyrät eivät ole löytäneet niitä. Mökillä on runsaasti kontiaisia, maamyyriä, jotka tekevät kekojaan puutarhaan, mutta ne eivät yleensä mene kasvimaille, siellä tuhojaan tekevät vesimyyrät ja peltomyyrät. Tosin paikallinen pöllö- ja huuhkajakanta on sen verran runsas, että se pitää pienet jyrsijät helposti loitolla ja sama saalis kelpaa myös ketuille, joita ajoittain käyskentelee pihassa. Miska-kissakin pyydystää myyriä, vaikka kissat eivät syö niitä, mutta ravintoketjussa lienee silloin varis seuraavana hyödyntäjänä.
 
Muita monivuotisia kasveja kasvimaallani ovat raparperi ja piparjuuri. Niiden hoito on aika helppoa, keväällä rannasta levää ja nurmikon leikkuun jäljiltä kasat silppua juurille. Ja ne vaan kasvavat itsekseen, ei tarvitse kuin hakea syötävää. Tosin nekin kannattaa jakaa ja istuttaa uudelleen joidenkin vuosien välein tai vaikka kymmenen vuoden välein.
 
Lopultakin sain timjamin, viroksi ”liivatee” eli hiekkatie, kasvamaan. Istutin yhden taimen ison kiven koloon, johon hain sangollisen hiekkaa rannasta ja siinä se on levinnyt kesän aikana. Timjami ei kasva mustassa, raskaassa multamaassa kunnolla vaan virolaisen nimensä mukaisesti hiekassa.
 

 Kirsikkatomaatti Pokusa - puolalainen

Pihvitomaatti Cuor di Buo - härän sydän

 Raidallinen Tigerella - italialainen

 
Tämän kesän suosikkini olivat tomaatit, istutin keväällä avomaalle neljää erilaista tomaattilajiketta. Pärnun torilta ostin siperialaistomaatin taimia ja Siperia oli opettanut niitä, tekivät hedelmät aivan maan rajaan, siitä pakkanen ei niitä niin helposti palelluttaisi. Muut lajikkeet kasvatin siemenistä saakka itse ja istutin taimina maahan. Kaksi italialaista tomaattia, Cuor di Buo eli härän sydän ja Tigerella. Cuor di Buo on suuri pihvitomaatti ja aivan erinomainen salaattitomaatti, toinen italialainen Tigerella on vihreä-punaraidallinen ja nähtävästi kotoisin Sardiniasta. Lisäksi kasvatin puolalaista Pokusa - kirsikkatomaattia , joka teki mahtavat tertut tomaatteja, kuin viinirypäleterttuja. Elokuun alkupuolelta asti niitä on syöty muutama kymmenen kiloa ja nyt keräsin viimeiset pois pensaista, ovat siis pensastomaatteja, ja vihreää tomaattia on parikymmentä kiloa. Vihreästä tomaatista teen erilaisia kivoja säilykkeitä ja chutneyn tapaista tomaattihilloa.
 
Loppusyksyn marjoja meillä ovat mm. mustamarja-aronia ja tyrni. Niiden kanssa kävi nyt vähän niin ja näin – parista kymmenestä litrasta aroniaa tein höyrymehua ja viime viikonloppuna piti kerätä loput tyrnit. Tyrnipellossa meillä on useampaa lajiketta, joista osa kypsyy jo elokuun loppupuolella ja osa vasta syyskuun puolessa välissä. Tyrnin taimet on ostettu neljä vuotta sitten ja ne on istutettu kauniisti riveihin peltotilkulle keskelle tonttia ja ruoho on leikattu siististi pensaiden juurelta. Tyrnit eivät kärsi oikeastaan mistään muusta kuin juurella rehottavasta heinästä, joten lopultakin tuli hankittua istuttava ruohonleikkuri, leikattavaa nurmikkoa on noin hehtaari.
 
Niin, niitten tyrnien kanssa kävi sitten niin, että ei tarvitse kerätä eikä tehdä tyrnimehua eikä tyrnihilloa tänä vuonna, ne oli nimittäin varastettu syyskuun alkupuolella. Olin perjantaina 11. syyskuuta myöhään yöllä perillä Merilässä ja menin heti keskellä yötä otsalampun kanssa katsastamaan tyrnipeltoa. Olin aika ällistynyt, että miten siellä ei ole mitään, oksat näyttävät ihan tyhjiltä, ovatkohan linnut syöneet. No, katsotaan sitten aamulla valoisaan aikaan, ajattelin.
 
Aamulla menimme pellolle eikä näkynyt kirkkaan keltaisia kauniita tyrnin oksia, kaikki marjat olivat hävinneet! Tutkimme peltoa ja löysimme parin pensaan alaoksista vielä 10 litraa marjoja. Kaikki muut pensaat olivat tyhjiä - pensaiden ympärille oli muokkautuneet kunnon urat ja oksat oli riivitty terävällä tyrnin ”poimintakoneella”, lehdet olivat silpoutuneet ja oksista oli lähtenyt kuorta. Oksia oli katkottu ja taitettu latvaoksia kasvamaan alaspäin, valmiiksi ensi vuotta varten. Ei olleet linnut olleet asialla, iso pitäisi sellaisen linnun olla, jonka alla sitkeät oksat katkeaisivat ja isot jalatkin sillä pitäisi olla, jotta sellaiset urat saa tehdyksi pensaan ympärille.
 
Kaiken aikaa isäntä on ollut paikalla, hän on tehnyt tietokoneella etätyötään. Talosta ei näe suoraan pellolle ja isäntä on käynyt välillä kaupungissa kaupassa tai metsässä poimimassa sieniä. Isommallakin joukolla on mennyt useampi tunti sadan tyrnilitran poimimiseen.
 
Kukaan ei voi edes yrittää selittää, että luuli, etteivät ne kuulu kenellekään tai että ”ei ne niitä itse kerää”. Tyrnien ympäriltä nurmikko on siististi leikattu ja parikymmentä litraa tyrniä olimme jo ehtineet poimia. Kyseessä on siis ihan selkeä varkaus ja virolaisen mittapuun mukaan muutaman kuukausipalkan arvoinen.
 
Olimme sitten Tahkurannan kunnantalolla asioilla ja myös kunnanjohtajan eli ”vallavanemman”, kunnan vanhimman, kanssa puheissa. Kunnan edustajat opastivat rakentamaan aidan tyrnipellon ympärille ja laittamaan kameravalvonnan ja olivat kovasti ymmärtäväisiä. Käynti kunnassa oli tarpeen mm. sen vuoksi, että neuvoteltiin asiasta, voivatko naapurin kesämökkiläiset käyttää meidän tontin läpi menevää polkua, tyrnipellon vierestä. Sitä he ovat aiemmin käyttäneet ja eikä se ole mitenkään haitannut. Mutta nyt asia saattaakin muuttua, miksi pitää meidän tontin läpi kulkea, muutkaan eivät anna kulkea tonttiensa läpi ja ne varastetut tyrnit – sen vuoksi hankimme kesämökeiltä tulevan polun porttiin lukon.
 
Nuorempi poikamme Juuso osaa rakentaa hienot valvontasysteemit pellolle ja ensi kesänä niitä ei sitten enää varasteta, voisikohan aitaan kytkeä myös sähköpaimenen vai olisiko se liioittelua tai jotenkin rangaistavaa?

 

tiistai, 29. kesäkuu 2010

Virolaiskissa Miska /

 

 

Miska tarkkailemassa maailmaa - onkohan isäntäväki laittanut kotiarestiin?

 

Viron mökille Pärnuun kulkee mukana kissa nimeltä Miska. Miska on musta ja pitkäkarvainen ja olemme päätelleet sen olevan siperialaiskissojen rotua. Tuo rotukissamääritys saattaisi pitää paikkansa sen vuoksi, että kissalla on pitkäkarvainen turkki ja toisekseen sen vuoksi, että kissa on kova tappelemaan.
 
Kissan tai koiran kanssa matkustaminen on varsin helppoa Suomen ja Viron välillä. Lemmikillä tulee olla EU:n lemmikkieläinpassi, johon on merkitty eläimen mikrosirun tunnistetiedot ja rokotukset. Miskalla on virolainen EU - eläinpassi, onhan se virolaista alkuperää. Laivamatkat sujuvat helposti, koska matkan ajan lemmikit saavat olla autossa. Jossakin vaiheessa satamassa lippujen tarkastuksessa annettiin autoon ripustettava eläimen kuva - lienee joskus ollut autokannella haukkumista ja sähinää autoissa, kun kissat ja koirat ovat olleet vierekkäin.
 
Kissa on pelotellut kaikki kylän koirat pois reviiriltään. Muutaman kuukauden ikäisenä kissa ajoi nyrkkeilyottein - kuin konsanaan Cassius Clay - naapurin Rocky-nimisen bokserin pois pihasta. Viroon tuli vasta 2009 laki koirien kytkettynä pitämisestä, joten aiemmin ne vaeltelivat vapaasti pitkin kylää. Meidän pihamme läpi kulki neljä koiraa omalla tarkastuslenkillään, aamulla naapurin hurja Frank-koira, yhdentoista aikaan meni vanha Shetlannin paimenkoira talon ohi, kolmelta suuri takkuinen sekarotuinen ja viiden maissa Venäjän susikoiraa muistuttava takkuturkki. Koirien nimetkin ovat nykyaikaa tuolla seudulla, ei ole enää Mustia tai Pepiä vaan kylässä on Frank-niminen koira, joka on saanut nimensä siitä, että se on syntynyt samana päivänä kuin rockmuusikko Frank Zappa on kuollut. Sitten olivat saksanpaimenkoirat Sony ja Cher sekä naapurin Rocky-bokseri.
 
 
 
Naapurihuvilan Mustanaamio-kissa käy joka päivä tervehtimässä meidän Miska-kissaa. Mustanaamio on narttu ja Miska ehti tehdä pennut sen kanssa ennen kuin se leikattiin. Yksi pentu on jätetty perheeseen emon lisäksi ja se muistuttaa erehdyttävästi Miskaa. Tämä pentu, täysikasvuinen kissa jo, kulkee emonsa mukana ja käy kylässä meillä.  
 
Muut kissat Miska ajaa pois reviiriltään, mutta tämän ’oman perheensä’ se antaa tulla pihalle saakka – ei kuitenkaan sisälle. Kissat viettävät usein öitään pihapiirissämme ja aamulla jonkun tullessa ulos ne sitten hypähtävät äkkiä pakoon, toinen traktorista ja toinen autosta, jonka ikkuna on jäänyt raolleen. Sieltä suojasta on mukava yön aikana ilkkua pihalla kuljeksivaa kettua. Ketulla oli pesä ja neljä pentua viime kesänä parin sadan metrin päässä talosta. Ja Miska ei mitenkään ymmärtänyt, miksi kettu ei häipynyt sen reviiriltä, vaikka se joka päivä kävi kettua hätyyttämässä ja suuret koiratkin olivat uskoneet kissaa.
 
Miska-kissalla on tapana koputtaa oveen, kun se haluaa sisälle. Öiseen aikaan sitä ei kukaan kuule, joten kissa käyttää tehokkaampaa keinoa: vauhdilla kun hyppää peltiselle ikkunalaudalle, niin kyllä se isäntäväki siihen rämähdykseen herää. Ulkona valkoisessa rapatussa seinässä on pieniä kuraisia tassunjälkiä merkkinä tästä suorituksesta.
 
Muutamia kertoja olen pelästynyt yöllä tällaista kovaa meteliä. Ensin luulin, että kissa on ulkona ja pitää mennä avaamaan ovi. No kissa olikin sisällä! Mutta naapurin Mustanaamiohan se ikkunalaudalla taiteili, oli opetellut saman tavan ja yritti päästä Miska-kissaa tapaamaan.
 
Tänä kesänä näistä naapureiden kissoista on tullut varsinainen riesa: oma kissa ei käy merkkailemassa paikkoja, mutta naapurin kissat yrittävät sitä tarmokkaammin päästä perimmäiseen huoneeseen saakka. Melkoiset kissankarvakasat ovat sitten milloin missäkin jäljellä yhteenotoista Miskan ja liian tunkeilevaisten naapurien välillä.
 
Naapurien kissat ovat talven aikana ottaneet reviirikseen mökin ja nyt kun Miska-kissa on palannut, rajat ovatkin vähän epäselvät. Saa nähdä, miten tilanne kehittyy syksyyn mennessä.
 
Olen ajatellut tehdä ikkunaan kissalle kissaluukun, Miska voisi kulkea omia aikojaan sisälle ja ulos. Ihan hyvä ajatus, kunnes tulin ajatelleeksi, että sieltä kissaluukusta arvattavasti virtaisi puolet kylän kissoista sisälle! Voihan sitä edelleen nousta yöllä avaamaan oven Miskalle.

torstai, 6. toukokuu 2010

Voiko omalla autolla ajaa Virossa?

         

Takaisin tullessa oikaisin Viru aukiolta Tallinnan Vanhan kaupungin läpi satamaan

 

Vappua tuli vietettyä Merilässä, Pärnun lähettyvillä. Usein minulta kysytään, että eikö Virossa ole vaarallista matkustaa tai ajaa omalla autolla. Tähän voin vastata heti, että ei ole vaarallista, mutta on syytä ottaa huomioon joitakin asioita, ei kaikki toimi samoin kuin meillä. Ja olihan vielä kymmenisen vuotta sitten jonkinlaista lieveilmiötä enemmän kuin nykyään, uusi itsenäinen valtio ei ollut vielä niin ”organisoitunut” kuin se on nyt.
 
Lähdin Tallinkin Starilla päivällä ja olin kahden tunnin kuluttua Tallinnassa. Menin taksilla bussiasemalle, josta lähtee Pärnun bussi. Lueskelin Tallinna-opasta bussissa ja huomasin, että raitiolinja 2 kulkee Mere Puiesteetä pitkin bussiaseman lähistölle Lastekodulle, miksen ole huomannut sitä käyttää.
 
Taksi laivaterminaalista bussiasemalle maksaa noin kuusi euroa. Tallinnassa on kovalla kädellä alettu siivota taksien toimintaa viime vuonna ja se näyttää tuottaneen tulosta. Taksien ikkunoissa on kyltit, joissa lukee, että matkustaja on velvollinen maksamaan vain taksamittarin mukaisen matkan. Jos matkustaja epäilee, että maksu on liian suuri, hänen pitää pyytää kuitti ja ilmoittaa asiasta taksien lupakeskukseen. Ja jos kuljettaja kieltäytyy kirjoittamasta kuittia, maksua ei tarvitse maksaa. Taksien taksat ovat myös auton ikkunassa näkyvissä. Edelleen kuitenkin joitakin hämäräperäisiä yrittäjiä toimii taksiliikenteessä ja heidän taksansa voivat olla moninkertaiset normaaliin verrattuna. Hyvä keino on aina etukäteen katsoa, minkä yrityksen taksia on valitsemassa ja katsoa onko taksin ikkunassa hintatiedot esillä ja ovatko hinnat ja etenkin aloitusmaksut oppaissa kerrottujen tietojen mukaisia. Matkan hinnan kysyminen etukäteen on kaikkialla maailmassa hyvin toimiva tapa. Satamaterminaalin uloskäynnin edessä saattaa olla hämäräperäisten taksien kuljettajia tarjoamassa kyytiä ja näyttävät he joskus onnistuvan, koska heitä siellä näkee.
 
Itselläni ei ole koskaan ollut mitään ongelmaa taksien kanssa, kun olen valinnut taksin oppaista lukemieni ohjeiden mukaan. Ja kun muistaa tervehtiä ja kiittää vironkielellä, on palvelu aina hyvää kaikkine toivotuksineen.
 
 
 
 
Tien varret olivat täynnä sinivuokkoja ja valkovuokkoja ja jo joitakin pieniä kevätesikoita. Viikon kuluttua kevätesikoita on keltaisenaan teiden varsilla.
 
 
Matka Tallinnasta Pärnuun kestää tunnin ja kolme varttia bussilla. Bussit ovat aivan normaaleja, samantasoisia kuin meilläkin. Matkan aikana voi vielä hyvin nukkua toista tuntia, meno Via Balticalla on niin tasaista. Via Baltica on hyvässä kunnossa, se on muutama vuosi sitten kunnostettu ja maasto on tasaista lähes koko matkan eikä tiessä montaa mutkaakaan ole. Etusija bussiin menijöistä on niillä, jotka ovat ostaneet matkalipun etukäteen, lippuun on merkitty myös istumapaikka. Lipun hinta on sama ostaa sen sitten kuljettajalta tai etukäteen lipunmyynnistä. Viron kielellä ostetaan sitten ”piletti” ja se maksaa 90 – 125 kruunua, 6 – 8,2 euroa eli huomattavasti vähemmän kuin meillä, matkaa on noin 125 kilometriä. Lippujen hinnat ovat muuten laskeneet edellisestä vuodesta kymmenisen prosenttia.
 
Omalla autolla ajaminen ei ole mitenkään vaikeaa Virossa. Liikenne on siellä jonkin verran joustavampaa kuin meillä, tosin oikealta puolelta ohittavia saa varoa. Yleensä ne oikealta ohittavat ovat latvialaisia suuria autoja, lätit ajavat aivan omalla tavallaan eivätkä aina noudata liikennesääntöjä. Nopeusrajoituksia on syytä noudattaa tarkoin Virossa, sakot voivat olla meikäläisittäinkin tähtitieteellisiä ja ne ovat kaikille samat, tuloja ei sakkoa määrättäessä katsota, ainoastaan rikkeen suuruutta tai ylinopeuden määrää. Liikenne on huomattavasti siistiytynyt kolmen vuoden takaisesta, jolloin meno oli ajoittain aika hurjaa ja erityisesti suomalaiset lättien ohella ajoivat jatkuvasti ylinopeutta. Tuolloin kolme vuotta sitten aloitettiin tiukka liikennevalvonta ja rangaistuksia kiristettiin melkoisesti, ensimmäisen vuoden sakkojen korotus kun ei tehonnut, niin sakkoja kymmenkertaistettiin toisena vuotena.
 
Virossa jalankulkija on sitten todella ”kingi”, aina annetaan tilaa ja pysähdytään tarpeeksi kauas suojatiestä. Tämän huomaa ajoittain tässä Etelärannassakin, suojatien eteen pysähtynyt auto on eteläisestä naapurimaasta. Tuolloin kolme vuotta sitten aloitettuun liikenteen valistuskampanjaan kuului myös jalankulkijoiden oikeuksien kunnioittaminen ja se on jäänyt hyvin mieliin ja juurtunut nyt tavaksi.
 
Tämän vuoden liikennevalistuskampanja näyttää olevan rautatieylikäytävien varominen: teiden varsilla on suuria tauluja, joissa kehotetaan päästämään juna ensin ohitse. Virossa on suhteellisen paljon rautateiden risteysonnettomuuksia, rautateiden ylikulkuja ei yleensä ole vaan samassa tasossa maantien kanssa olevia risteyksiä.
 
Tallinnasta pääsee myös junalla Pärnuun, tosin vain kaksi kertaa päivässä. Viron itsenäistyttyä rautatiet yksityistettiin, mutta näiden yksityisten yritysten mentyä konkurssiin rautatiet siirtyivät takaisin valtion omistukseen. Mielenkiintoista on nyt seurata Tallinnasta Berliiniin kulkevan nopean junayhteyden rakentamisesta virinnyttä keskustelua, joka sai taas uutta puhtia taannoisen tuhkapilviongelman takia.
 
 
Cross stiching on the sky - ristipistoja taivaalla. Lentokoneiden vanoja näkyy kymmenittäin, Suomeen tulevia koneita.